Valikko

Suomalainen mainososaaminen myy maailmalla

Suomalaiset markkinointi- viestintäyritykset vievät osaamistaan ulkomaille luultua enemmän. Vuositasolla viennin arvo on noin 30–50 miljoonaa euroa eli noin 10–15 prosenttia alan koko tuotannon arvosta.
Suuntaa-antavat luvut käyvät ilmi Markkinointiviestinnän toimistojen liiton MTL:n teettämästä selvityksestä.

Selvityksen perusteella markkinointiviestintäala on jo varsin kansainvälinen. Suomalaistoimistojen tärkein
kohdemarkkina on Itämeren alue.

Kansainvälistyminen alkaa useimmiten asiakkaan
aloitteesta tai verkostoitumisesta. Suurin osa selvitykseen osallistuneista yrityksistä oli aloittanut kansainvälistymisen kuuden vuoden sisällä
perustamisesta.

– Markkinointiviestintäalalla on jo nyt parisenkymmentä yritystä, joilla vienti on merkittävä
osa liiketoimintaa. Näkemykseni mukaan nykyisestä 30–50 miljoonan euron vuotuisesta tasosta vienti on mahdollista kaksin- tai kolminkertaistaa, sanoo MTL:n toimitusjohtaja Markus Leikola.

Yritykset pitävät kansainvälistymisen etuina muun muassa positiivista vaikutusta koko yritykseen, virikkeiden saamista ja eri toimintaympäristöjen ja kulttuurien ymmärtämistä. Haasteita ovat esimerkiksi ulkomaisten viranomaisten poikkeavat käytännöt, määräykset ja säännökset sekä eri maiden maksukäytäntöjen hitaus.

MTL aikoo käynnistää kansainvälistymisohjelman alan yritysten vientiponnistelujen tukemiseksi.

MTL lähetti kyselyn 300 markkinointiviestintäalan yritykselle, joista kyselyyn vastasi 74. Suurin osa vastanneista yrityksistä oli mainostoimistoja.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    5. 5

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    9. 9

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    10. 10

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää