Valikko

Ruukki Group lisää sahatoimintaa

Kehitysyhtiö Ruukki Group kasvattaa sahaliiketoimintaansa yritysostoilla. Lisäksi yhtiö selvittää mahdollisuuksia rakenteellisiin muutoksiin talonrakennus- ja hoivaliiketoiminnoissa.
Tavoitteena on liiketoiminnoista luopuminen, Ruukki Groupin tiedotteessa kerrottiin.

Yhtiö ilmoitti myös siirtävänsä investointien painopistettä Suomesta Venäjälle.

Ruukki Group hankki enemmistöosakkuuden Junnikkalasta ja sen muodostamasta konsernista. Junnikkala-konserni harjoittaa Pohjanmaalla Kalajoella sahaamista ja sen tytäryhtiö Juneropt sahatavaroiden jatkojalostamista erityisesti valmistalotehtaille.

Ruukki Groupin sahaliiketoiminnan vuotuinen kapasiteetti Suomessa nousee nyt tehtävällä järjestelyllä ja siihen liittyvällä kehityssuunnitelmalla nykyisestä noin 200 000 kuution tasosta vajaan 400 000 kuution tasolle heti ja noin 500 000 kuution tasolle vuoteen 2010 mennessä.

Junnikkalan sahan kapasiteetti on nykyisellään 130 000 kuutiota sahatavaraa vuodessa. Lisäksi Junnikkala on sopinut Oulaisissa toimivan Pyyn Sahan siirtymisestä kokonaisuudessaan Junnikkalan omistukseen. Pyyn Sahan kapasiteetti on lähes 40 000 kuutiota vuodessa.

– Muodostuvan Junnikkala-konsernin liiketoiminta- ja investointisuunnitelma pohjautuu yhteenlasketun kapasiteetin nostamiseen 300 000 kuution tasolle seuraavan kahden–kolmen vuoden aikana. Lisäksi jatkojalostamista kehitetään höyläämisen ja maalaamon osalta, Ruukki Group kertoi.

Sahojen välisessä työnjaossa Pyyn Saha erikoistuu pientukkien sahaamiseen ja Junnikkala sahaamisen lisäksi jatkojalosteisiin.

Junnikkalan muina osakkaina jatkavat liiketoiminnassa mukana olevat nykyiset osakkaat. Järjestely toteutetaan osakekauppoina, osakeantina ja -vaihtona, joiden jälkeen Ruukki Groupilla on 51 prosentin omistusosuus muodostuvassa Junnikkala-konsernissa.

Ruukki Groupin kokonaisinvestointi on tässä vaiheessa yhteensä yhdeksän miljoonaa euroa, josta noin 40 prosenttia jää yhtiöön liiketoimintasuunnitelman mukaisten investointien toteuttamiseen.

Ruukki Groupin hallitus on päättänyt selvittää kuluvan vuoden alkupuoliskolla mahdollisuuksia rakenteellisiin järjestelyihin sekä talonrakennusliiketoiminnassa (Pohjolan Design-Talo) että hoivaliiketoiminnoissa (Mikeva) tavoitteena liiketoiminnoista luopuminen. Selvitykset tehdään ulkopuolisten neuvonantajien kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    6. 6

      Euro romahti hetkellisesti Renzin eroilmoituksen jälkeen

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää