Ekonomistit varoittavat Euroopan kasvuriskeistä

Varainhoito Tresorin ekonomisti Hannu Ranki arvioi, että negatiivisten yllätysten riski on normaalia suurempi. Perusennustetta selvästi heikomman kehityksen todennäköisyys on jopa 40 prosenttia.
Pääosa ekonomisteista odottaa euroalueen kasvun jatkuvan tänä vuonna kohtuullisena, mutta taloudessa on nyt normaalia suurempi riski negatiivisille yllätyksille.

Vuoden alun ja erityisesti tämän viikon levottomilla markkinoilla kommentaattorit ovat perustelleet suuria hintamuutoksia sillä, että Yhdysvaltojen taantumariski on lisääntynyt ja sen vaikutus maailmantalouteen olisi aiemmin arvioitua voimakkaampi.

Lisäksi presidentti George Bushin esittämä hallituksen 140 miljardin dollarin tukipaketti on ollut pettymys.

Kaikki talousennustajat ovat alentaneet kasvuennusteitaan. Euroopan komission voimassa olevan ennusteen mukaan euroalueen talous kasvaisi tänä vuonna 2,2 prosenttia, kun kasvu viime vuonna oli noin 2,6 prosenttia. Komissaari Joaquin Almunia totesi kuitenkin jo joulukuussa, että kasvu jää alle kahden prosentin.

EU:n talousministereiden kokouksessa osa ministereistä ja pankkiireista oli jo valmis pudottamaan kasvuennusteen 1,5 prosenttiin. Päättäjät kertoivat pelkäävänsä markkinaturbulenssin vaikutusta kasvuun.

The Economist -lehden keräämän ekonomistien konsensusennusteen mukaan talous kasvaisi tänä vuonna 1,8 prosenttia.

Sekä keskuspankkiirien että talousennustajien ongelmana on, että nyt maailmantaloutta uhkaa samanaikaisesti kasvun hidastuminen ja inflaation jääminen aiempaa korkeammalle tasolle.

Talousennusteita tekevät ekonomistit joutuvat ottamaan ennusteissaan huomioon markkinoiden tunnelmat, keskuspankkien tulevan rahapolitiikan ja sen tehon sekä hallitusten finanssipoliittiset toimet. Markkinatunnelmat voivat vaikuttaa sekä investointeihin että kuluttajien valintoihin.

Eri kansantalouksien viennistä 16 prosenttia suuntautuu Yhdysvaltoihin, joten amerikkalaisen kuluttajien tekemät valinnat ratkaisevat suurelta osaltaan myös Euroopan tulevia näkymiä. Edellisiin Yhdysvaltojen taantumavaiheisiin verrattuna maailmantalouden riippuvuus Yhdysvalloista on Aasian voimakkaan kasvun myötä kuitenkin vähentynyt.

Varainhallinta Tresorin tuore ennuste on aavistuksen ekonomistien konsensusnäkemystä optimistisempi. Tämän vuoden kasvu on Tresorin arvion mukaan Yhdysvalloissa 2,0 prosenttia ja Euroopassa 1,9 prosenttia.

– Lähtökohta on, että Yhdysvalloissa pystytään hoitamaan asiat kuntoon. Euroopan vientikysyntä heikkenee vahvan euron ja kehittyneiden talouksien kasvun hidastuessa. Uskon kuitenkin, että kotimainen kysyntä jatkuu suhteellisen hyvänä, Tresorin ekonomisti Hannu Ranki sanoo.

– Negatiivisten yllätysten riski on kuitenkin normaalia suurempi ja perusennustetta selvästi heikomman kehityksen todennäköisyys on jopa 40 prosenttia, Ranki jatkaa.

Ranki muistuttaa, että Euroopassa positiivinen työllisyyskehitys edellyttää noin kahden prosentin talouskasvua ja 2,5 prosentin kasvua kuluttajien kysynnässä. Kasvunäkymien hiipuminen työllisyyttä tukevan kasvun alapuolelle lisää riskejä.

– Alle kahden prosentin kasvu hidastaa työllisyyden kasvua ja prosentin kasvuvauhdissa työttömien määrä alkaa jo lisääntyä. Tämä vaikuttaisi myös kysyntään. Työllisyyskehitys reagoi kuitenkin kasvuun viipeellä, Ranki sanoo.

Myös Nordean ekonomistit ennakoivat maanantaisen talouskatsauksen perusteella, että Yhdysvaltojen keskuspankki Fed tainnuttaa kysynnän alenemisen alentamalla ohjauskorkoa nopeasti.

Tässä suhdanteessa tarvitaan kuitenkin myös finanssipoliittista elvytystä. Nordean perusennusteessa USA:n talouskasvun hidastuminen ja mahdollinen taantuminen jäisi noin puolen vuoden mittaiseksi ja koko vuoden kasvu kipuaisi 1,8 prosenttiin. Tämä sallisi euroalueen kasvun jatkumisen 1,8 prosentin vauhtia.

Nordean ekonomistit korostivat kuitenkin ennusteeseen liittyviä riskejä. Jos Yhdysvaltojen koko vuoden kasvu putoaa nollaan, Euroopan kasvu putoaisi 1,0 prosenttiin.

Tresorin ja Nordean ekonomistien perusennusteiden mukaan Euroopan keskuspankki pitäisi ohjauskorkonsa 4,0 prosentissa. Tämä poikkeaa sijoittajien näkemyksestä. Johdannaismarkkinoilla hinnoitellaan tälle vuodelle jo jopa kahta koronlaskua. Esimerkiksi OP-ryhmän ekonomistit odottavat ohjauskoron laskua.

– Uskon, että EKP joutuu laskemaan korkoaan, vaikkei se sitä halua. Ensimmäinen koronlasku tulee toisella vuosineljänneksellä, Osuuspankkikeskuksen ekonomisti Jorma Vanninen arvioi.

Viime viikolla julkistetussa Aktian talouskatsauksessa ennakoitiin Yhdysvaltojen kasvun painuvan tänä vuonna 1,2 prosenttiin ja euroalueen 1,7 prosenttiin.

Vaikka Aktian näkemys Yhdysvaltain tilanteesta on keskimääräistä synkempi, ero euroalueen ennusteessa on pieni. Aktia odottaa, että EKP aloittaa koronlaskut ennen kesää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    8. 8

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    9. 9

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    10. 10

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    9. 9

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    10. 10

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää