Valikko

Puolella suomalaisyrityksistä kotisivut

Vuodenvaihteessa noin 84 000 suomalaisella yrityksellä oli omat kotisivut, Webinfo.fi-hakupalvelun www-keskusrekisteri paljastaa. Nyt siis noin puolet Suomen kokopäiväisistä yli 40 000 euron liikevaihdon yrityksistä esiintyy omassa osoitteessaan internetissä.

Mikkelin, Iisalmen, Kotkan ja Kouvolan alueiden yritykset menivät vuonna 2007 Suomen yrityksistä aktiivisimmin internetiin. Silti Itä-Suomen yrityksistä vasta vajaa neljännes kertoo itsestään kotisivujen avulla.

- Uudellamaalla kasvu oli viime vuonna ainoastaan 20 prosenttia. Alhaisen lukeman selittää se, että alueen yrityksistä kotisivut on jo 38 prosentilla, kertoo Webinfo.fi-hakupalvelua ylläpitävän Info Center Finlandin toimitusjohtaja Markku Vettenniemi.

Vettenniemen mukaan viime vuonna yritykset perustivat yli 20 000 uutta kotisivustoa, mikä oli kaikkien aikojen ennätys. Lukema pitää sisällään myös yritysten esimerkiksi tietyille tuotteilleen perustamat kakkos- tai vaikka kolmossivustot.

Suuri osa uusista kotisivuista on samalla merkki uuden yrityksen syntymisestä. Esimerkiksi moni viisikymppinen kampaamoyrittäjä ei ole, eikä tule näkemään tarvetta omille kotisivuille, kun taas parikymppinen yrittäjänalku näkee asian toisin.

-. Mitään merkkejä kasvun laantumisesta ei ole näköpiirissä, joten tämän vuoden lopussa omat kotisivut löytyvät todennäköisesti jo lähes 100 000:lta yritykseltä, Vettenniemi arvioi tiedotteessa.

Julkishallinnolla ja yhdistyksillä oli vuoden vaihtuessa noin 40 000 www-sivustoa.

Webinfo.fi on ylläpitänyt suomalaisten www-osoitteiden keskusrekisteriä vuodesta 1997 alkaen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää