Myötätunto kannattaa

Suomalaisyrityksiä johdetaan insinöörivetoisesti ja halki, poikki, pinoon -tyyli näkyy usein toimintatavoissa. Ikäviä asioita pitää välillä kertoa, mutta asiantuntijat suosittelevat, että johtajat tulisivat itse puhumaan niistä ja esiintyisivät myötätuntoisesti.
Nokian pääjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo ei juuri ole kommentoinut Bochumin matkapuhelintehtaan sulkemista. Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen ei puolestaan ole antautunut keskusteluun Kemijärven sellutehtaan lopettamisen vaihtoehdoista. Myös Metsä-Botnian noudatti vaisua tiedotuslinjaa Urugayn tehtaan rakentamisnäytelmässään.

Olisivatko nämä tilanteet sujuneet maltillisemmin, jos ykkösjohtajat olisivat heti keskustelleet julkisesti asioista?

Viestinnän professori Pekka Aula toteaa, että yleensä avoimuus on sulkeutuneisuutta parempi vaihtoehto.

– Kielteisiä reaktioita loiventaa, jos yhtiö kertoo ikävänkin tilanteen kiertelemättä ja esiintyy rohkeasti ja avoimesti.

Maineasioihin perehtyneen viestintätoimisto Pohjoisrannan toimitusjohtaja Jouni Heinonen toteaa, että esimerkiksi Kemijärven tapauksessa viesti siitä, miten ja miksi kannattava tehdas ajetaan alas, ei ole mennyt perille. Hänen mukaansa yhtiön olisi pitänyt tarkemmin miettiä, millä keinoin tullaan esille.

Ikävien asioiden yhteydessä olennaista on myötätunto ja myötäeläminen.

– Britanniassa isot johtajat marssitetaan kertomaan näkemyksiään jo melko pienenkin mokan jälkeen, huomauttaa Heinonen.

Hänen mielestään se, kenet marssitetaan tiedottamaan kiusallisista asioista, kertoo miten tärkeänä yritys pitää asiaa. Esimerkiksi työntekijöiden ärsytystä kasvattaa, jos heidän elämäänsä suuresti vaikuttavista asioista tulee puhumaan joku pikkupomo.

Suoraselkäisyyttä arvostetaan. Samoin anteeksi pyytämistä ja pahoittelua. Niiden pitää kuitenkin olla aitoja, ei mitään pr-kikkoja. Heinosen mielestä hyvä esimerkki ryhdikkäästä esiintymisestä on Finnairin toimitusjohtajan Jukka Hienosen toiminta yhtiön lentoliikenteen ongelmien yhteydessä.

– Hän oli myötäelävä ja uskottava, mutta samalla jämäkkä ja perusteli tilanteen yhtiön kannalta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    2. 2

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    5. 5

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    6. 6

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    7. 7

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    8. 8

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    9. 9

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    10. 10

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    5. 5

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää