Nokialta odotetaan tänään 40 prosentin ylitystä

Analyytikot odottavat kännykkäjätiltä roimaa tulosloikkaa, jos kertaeriä ei oteta huomioon. Markkinaosuuden uskotaan nousseen 40 prosentin haamurajalle. Nokia julkistaa tuloksensa torstaina kello 13.


Matkapuhelinvalmistaja Nokian ennakoidaan parantaneen tulostaan roimasti neljännellä neljänneksellä vuodentakaisesta. Vaikka kolmatta kertaa raportoivan verkkoyhtiö Nokia Siemens Networksin alkuvaikeuksien odotetaan jatkuneen, konsernin liikevaihdon ja tuloksen ennakoidaan kasvaneen vahvasti edellisvuoden vastaavalta jaksolta.

Uutistoimisto Startelin keräämässä ennusteessa analyytikot odottavat Nokian neljännen neljänneksen osakekohtaisen tuloksen ilman kertaeriä olevan keskimäärin 0,44 euroa. Arvioista pessimistisin oli 0,40 euroa ja optimistisin 0,47 euroa. Ennusteessa on mukana kahdeksan analyytikkoa.

Vuonna 2006 samaan aikaan Nokian osakekohtainen tulos ilman kertaeriä oli 0,30 euroa. Verrokkijakson luvut sisälsivät Nokia Siemens Networksiin liittyvän 39 miljoonan euron suuruisen kuluerän, joka vaikutti Networksin liikevoittoon. Toinen erä oli 84 miljoonan euron suuruinen veronpalautus, joka sisältyy veroihin.

Kertaerät mukaan laskettuna Nokian laimennettu osakekohtainen tulos oli edellisvuoden loka–joulukuussa 0,32 euroa.

Liikevaihdon analyytikot ennustavat yltävän keskimäärin 14,9 miljardiin euroon ennusteiden vaihdellessa 14,5–15,5 miljardin euron välillä. Edellisvuonna neljännellä neljänneksellä Nokian liikevaihto oli 11,7 miljardia euroa. Tässä ennusteessa on mukana 11 analyytikon odotukset.

Nokian konsernituloksessa raportoidaan nyt kolmatta kertaa sen ja Siemensin yhteisen verkkoyhtiön, Nokia Siemens Networksin, tulosluvut. Viime vuoden osalta vertailukelpoiset tulosluvut julkistetaan kuitenkin vasta osavuosikatsauksessa.

Myös loka–joulukuun kertaerien ja niiden tulosvaikutusten arviointi on ollut hankalaa. Nokia kertoo niistäkin tarkemmin vasta raportissa. Analyytikot ennakoivat Nokian tuloksen ennen veroja ja vähemmistöosuuksia, kertaerät mukaan luettuina, kuitenkin painuneen keskimäärin 1 525 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 1 568 miljoonasta eurosta. Tulosarvioista ylin oli 1 705 miljoonaa ja alin 1 344 miljoonaa euroa.

Lokakuussa Nokia päivitti arviotaan Nokia Siemens Networksin kustannussäästöihin liittyvistä kuluista. Yhtiö arvioi tuolloin kulujen olevan hieman yli kaksi miljardia euroa. Vuoden 2007 kolmannen neljänneksen loppuun mennessä uudelleenjärjestelyihin liittyviä kuluja oli kirjattu yhteensä 991 miljoonaa euroa.

Neljännen neljänneksen liikevoitto on konsensusennusteen mukaan kertaerät mukaan luettuina keskimäärin 1 471 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten sitä kertyi 1 519 miljoonaa euroa.

OKO:n analyytikko Hannu Rauhala arvioi viime neljänneksen poistojen suuruudeksi reilut 700 miljoonaa euroa.

– Nokia itse ohjeisti, että (uudelleenjärjestelykulujen) jäljelle jäävästä osasta, joka on noin miljardi euroa, suurin osa tullaan tekemään loka–joulukuussa. Mikä on suurin osa, sen voi jokainen itse päätellä, Rauhala totesi.

Handelsbankenin ennusteessa on huomioitu lähes 1,2 miljardia euroa kuluja, jotka puhdistetaan vertailukelpoisesta liikevoitosta ja osakekohtaisesta tuloksesta.

– Ohjeistus on ollut suhteellisen epämääräistä, millaisia kertaluonteisia kuluja Nokia Siemens Networksin osalta neljännellä neljänneksellä odotetaan, Handelsbankenin analyytikko Karri Rinta huomautti.

Tämän lisäksi osa analyytikosta voi huomioida arvioissaan esimerkiksi liikearvon alaskirjauksia.

Markkinaosuuttaan Nokian ennakoidaan kasvattaneen neljännellä neljänneksellä edelleen kolmannen neljänneksen 39 prosentista.

Analyytikot ennakoivat Nokian markkinaosuuden nousseen 40,0 prosenttiin, mikä tarkoittaisi 132 miljoonan puhelimen myyntiä. Matkapuhelinten keskihinnan (ASP) arvioidaan asettuneen keskimäärin 81,30. Edellisneljänneksellä Nokian puhelinten keskihinta oli 82 euroa.

Handelsbankenin Karri Rinnan mukaan Nokian tuloksessa suuri mielenkiinto kohdistuu juuri lähestyviin haamurajoihin.

–- Voiko Nokia sanoa saavuttaneensa 40 prosentin markkinaosuuden maailman matkapuhelinmarkkinoista viimeisellä neljänneksellä? Entä saavuttiko tulos 0,50 euron tason, jos kertaluonteiset erät puhdistetaan tuloksesta pois, Rinta listaa polttavimpia kysymyksiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    6. 6

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    7. 7

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    10. 10

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    7. 7

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    8. 8

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    9. 9

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    10. 10

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää