Soita päästöistä ja lapsityövoimasta

Suomen Kuluttajaliitto aloittaa torstaina Suomen ensimmäisen eettisen kulutuksen puhelinneuvonnan.


Kuluttajaliiton mukaan linjalta voi tiedustella esimerkiksi vähäpäästöisen ja edullisen auton ostopaikkoja, pesuaineen ympäristökuormaa tai vaikkapa sitä, miten kuluttaja voi varmistua, ettei matto ole tuotettu lapsityövoimalla.

Mikäli kysymykseen ei löydy suoralta kädeltä vastausta, asia selvitetään ja siihen palataan mahdollisimman pian, liitto lupaa.

Keskeisinä puhelinneuvonnan käyttäminä tiedonlähteinä ovat muun muassa kotimaiset tutkimuslaitokset, kuten VTT, MTT ja Motiva.

– Haluamme tällä palvelulla taata kuluttajalle helpon pääsyn eettisen kuluttamisen tiedon pariin. Internet ei ole aina kaikkien käytettävissä, eikä sieltä saatava tieto ole välttämättä luotettavaa. Joskus on myös helpompi puhua omista kulutusvalinnoistaan asiantuntijan kanssa henkilökohtaisesti, eettisen kuluttamisen projektipäällikkö Juha Beurling toteaa Kuluttajaliiton tiedotteessa.

Puhelinneuvonta vastaa numerosta 0600-413 310 pääsääntöisin maanantaisin, torstaisin ja perjantaisin kello 13–15. Puhelun minuuttihinta on 1,67 euroa. Päälle tulee paikallispuhelumaksu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    7. 7

      Euroministerit koolla – Kreikka vie jälleen päähuomion

    8. 8

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    9. 9

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    10. 10

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    9. 9

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    10. 10

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää