Digifiasko piinaa lähes joka kotia

Uusien kohahduttavien kyselytietojen mukaan digiajan tv-lähetykset reistailevat melkein kaikissa kodeissa. Harmistuneiden suomalaisten tuomio digibokseille on murskaavan tyly.
Peräti 83 prosenttia digikyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että digiboksin hankinnan jälkeen tv-lähetykset ovat reistailleet. Kyselyn tekivät Ilta-Sanomat ja Taloussanomien verkkopalvelu.

Kysely digitalisoinnista oli esillä Ilta-Sanomien verkkosivuilla. Kyselyyn tuli 2 023 vastausta.

Yleisiä ongelmia ovat esimerkiksi tekstitysten puuttuminen ja pysähtelevä kuva.

Tuomio on jyrkkä. Melkein kaikki katsovat, että digiboksien tekniikka ei ole tarpeeksi kehittynyttä kaupalliseen käyttöön.

Huikea enemmistö on sitä mieltä, että digitalisointi olisi pitänyt siirtää myöhemmäksi.

Koko soppa ottaa päähän: selkeä enemmistö kyselyyn vastanneista sanoo, että pakkodigitalisointi harmittaa.

Melkein neljä viidennestä vastaajista näkee, että ohjelmien laatu ei ole parantunut digiaikaan siirtymisen jälkeen.

Kyselyn vastauksista löytyi vain yksi valopilkku: vähän yli puolet vastaajista sanoo, että tv-kuvan laatu on parantunut digiaikana.

Kritiikki on pääosin murhaavaa. Moni sanoo suoraan, että koko digitalisointi on syvältä sieltä jostain. Erään vastaajan mukaan ”v..taa niin ettei veri kierrä”.

Digitalisointia myös nimitetään esimerkiksi kaikkien aikojen vedätykseksi, rahastukseksi, pieleen menneeksi hankkeeksi, fiaskoksi, holtittomaksi hölmöilyksi, rikolliseksi toiminnaksi, hölmöläisten hommaksi ja huijaukseksi.

– Odotellaan tässä sitä päivää, kun insinöörit kehittävät "digitaalisen jääkaapin" ja valtiovalta menee siihenkin hypeen mukaan ja toteaa, että kahden vuoden päästä koko kansan on ostettava uudet jääkaapit, koska vanhat lakkaavat toimimasta, kuuluu yksi vastaus.

Eräs vastaaja valittaa, että toistaiseksi digitalisointi ei ole tuonut yhtään parannusta.

– Kun edes pystyisi seuraamaan peruskanavia, mutta kun ei! On päiviä/iltoja, jolloin on vain pakko sulkea tv sen sekoilun takia.

– Tämän mummon tv:n katselu loppuu helmikuussa, kiitos digitalisoinnin. Lupamaksusta säästyneellä rahalla ostan hyvän radion ja tilaan jonkun mukavan lehden tai kaksi, kommentoi toinen vastaaja.

Hyvin usein vastaajat katsovat, että digitalisointi on rahastuskeino; pitäähän kaikkien ostaa digisovitin tai digitelevisio.

Joukosta löytyy myös tyytyväisiä digilähetysten katsojia. Heidän mielestään digitalisointi on ihan hyvä juttu.

Digitalisointi pettää pahasti

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Savo-Solar sai puolen miljoonan rahoituksen aurinkokeräimelleen

    3. 3

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Unilever ei innostunut – Kraft vetäytyi ostotarjouksesta

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    9. 9

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    10. 10

      Euroministerit koolla – Kreikka vie jälleen päähuomion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    10. 10

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää