Valikko

Pörssikurimus syö jo eläkevaroja

Osakemarkkinoiden rytinä kutisti eläkeyhtiöiden sijoitussalkkuja peräti kahden miljardin euron verran jo viime vuoden lopussa. Sen jälkeen pörssien kurjimus on vain pahentunut entisestään.
Työeläkeyhtiöiden sijoitussalkut kärsivät viime vuoden lopussa huonosta menestyksestä. Työeläkevarat supistuivat syyskuun lopusta vuoden loppuun lähes kahden miljardin euron verran. Asiasta kertovat Työeläkevakuuttajat TELAn tuoreet tilastot.

Yhtiöiden sijoitussalkkujen markkina-arvo oli vuoden 2007 lopussa 122,4 miljardia euroa.

– Työeläkerahastojen sijoituskannan nousuvauhti on ollut viime vuoden viimeistä neljännestä lukuun ottamatta hyvä. Rahastot ovat kasvaneet voimakkaasti yli neljän vuoden ajan, sanoo TELAn toimitusjohtaja Esa Swanljung.

Koko viime vuoden osaltakin rahastojen arvo yhä kasvoi kahdeksalla miljardilla eurolla eli noin seitsemällä prosentilla.

Osakesijoitusten määrä aleni työeläkeyhtiöiden salkuissa kolmella miljardilla eurolla.

Koko vuoden aikana osakesijoitusten arvo kasvoi yli seitsemällä miljardilla eurolla 56,8 miljardiin euroon.

Osakesijoituksissa hedge-rahastosijoitusten määrä kasvoi vuoden 2006 loppuun verrattuna merkittävästi. Niitä on 5,5 miljardin euron verran, joka on 4,5 prosenttia koko sijoituskannasta. Osakesijoituksista niiden osuus on lähes kymmenen prosenttia.

Osakesijoitusten osuus työeläkeyhtiöiden salkuista aleni vuoden viimeisellä neljänneksellä kahdella prosenttiyksiköllä edellisneljännekseen verrattuna ollen 46,4 prosenttia.

Suurin osakkeiden osuus on julkisten alojen eläkevakuuttajilla, joiden salkuista osakkeita on 49,2 prosenttia. Muilla työeläkeyhtiöillä osakkeiden osuus oli 46,5 prosenttia.

Joukkovelkakirjojen määrää eläkeyhtiöt ovat vähentäneet vuositasolla yli kolmella miljardilla. Niiden osuus on vähentynyt yli viidellä prosenttiyksiköllä 35,7 prosenttiin sijoituksista.

Kiinteistösijoitusten kokonaismäärä on pysynyt varsin vakaana. Vuoden aikana niiden määrä kasvoi 11,2 miljardiin euroon. Niiden osuus on hieman yli yhdeksän prosenttia kaikista sijoituksista.

Suomeen kohdistuvien sijoitusten arvo oli jo lähes 38 miljardia euroa ja osuus 31 prosenttia. Vuoden aikana Suomi-sijoitukset ovat lisääntyneet yli viidellä miljardilla eurolla. Osuus on kasvanut reilulla kahdella prosenttiyksiköllä vuoden 2006 loppuun nähden.

– Kehitys on jatkunut ripeänä myös haasteellisella viimeisellä vuosineljänneksellä. Yleisestä laskusuuntauksesta huolimatta kotimaahan tehdyt sijoitukset kasvoivat yhdellä miljardilla eurolla, sanoo Esa Swanljung.

Muulle euroalueelle tehtyjen sijoitusten osuus on laskenut viime vuonna noin seitsemällä prosenttiyksiköllä 33,4 prosenttiin. Euroalueen ulkopuolelle kohdistuvien sijoitusten osuus on puolestaan kasvanut suhteellisesti eniten vuoden aikana. Niiden osuus on 35,6 prosenttia sijoituksista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    10. 10

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää