Mobi-tv-kehittäjä vahvistuu miljoonalla eurolla

Mobiili-tv-teknologiaa kehittävä Axel Technologies Oy on saanut yli yhden miljoonan euron pääomasijoituksen mobiilialaan keskittyneeltä pääomasijoittaja Nexit Ventures Oy:ltä sekä Suomen Teollisuussijoitus Oy:ltä.


Axel Technologiesin tuotekehitystä ovat aiemmin rahoittaneet Teollisuussijoituksen lisäksi joukko yksityissijoittajia ja Tekes.

Pääomasijoitus
mahdollistaa Axel Technologiesin henkilöresurssien kaksinkertaistamisen nykyisestä 12:sta ja vahvistaa kansainväliseen kasvuun vaadittavaa toimituskykyä, myyntiä ja markkinointia.

- Mobiili-tv-markkinat kehittyvät nyt todella nopeasti, minkä vuoksi tarvitsemme lisää henkilöresursseja ja kansainvälistä mobiilialan liiketoimintaosaamista viemään teknologiaamme maailmalle, toimitusjohtaja Petri Kalske Axel Technologies Oy:stä kertoo.

Kaupalliset dvb-h-pohjaiset digitaaliset mobiili-tv-palvelut käynnistyvät Euroopassa tänä vuonna ja vuonna 2010 arvioidaan myytävän jo yli 60 miljoonaa dvb-h-standardia tukevaa matkapuhelinta. Axel Technologies Oy:n kilpailuetu rakentuu usean vuoden kokemukseen digitaalisesta televisioteknologiasta.

- Axel Technologies kuuluu alan viiden kärkiyrityksen joukkoon maailmassa, ja se on jo toimittanut innovatiivisia ja kilpailukykyisiä mobiili-tv-ohjelmistoja kansainvälisille markkinoille muun muassa AMD:lle ja Thomsonille. Yrityksen asiakkaita ovat matkapuhelinten ja niiden televisiokomponenttien valmistajat sekä operaattorit, Nexit Ventures Oy:n partneri Pekka Salonoja sanoo.

Mobiili-tv:tä voi tulevaisuudessa katsoa myös muilla dvb-h-vastaanottoon soveltuvilla päätelaitteilla kuten mediasoittimilla, navigaattoreilla ja kämmentietokoneilla. Se mahdollistaa myös interaktiivisuuden tuomisen televisio- ja radio-ohjelmien yhteyteen.

- Mobiili-tv-teknologian kehittäjät kilpailevat maailman markkinaosuuksista nyt ja Axel Technologiesin tavoitteena on olla kolmen suurimman joukossa, Salonoja jatkaa.

Axel Technologies pystyy hyödyntämään sekä 3G-pohjasita että dvb-h- teknologiaa. Yrityksen päätuote on Salmonstream-ohjelmisto, jonka avulla matkapuhelimeen voidaan toteuttaa dvb-h-standardin mukainen digitaalinen televisiopalvelu. Lisäksi yritys tarjoaa matkapuhelimiin televisiokäyttöliittymäohjelmistoa, joka tukee useita digitaalisia televisiostandardeja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    3. 3

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    10. 10

      Miljardööri Warren Buffett tuplasi Apple-omistuksensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää