Valikko

Hiihtokeskusten kurinpalautukseen tarvitaan poliisiapua

Lomailijoiden riehuminen Levillä uhkaa jo hiihtokeskuksen perusturvallisuutta. Levin matkailun toimitusjohtaja Jussi Töyrylä haluaa Leville oman tunturipoliisin.
Poliisi saa reilun 6 000 asukkaan Kittilään vuosittain reilut tuhat hälytystä, jotka johtuvat järjestyshäiriöistä ja erilaisista tappeluista. Ongelmat johtuvat suuremmaksi osaksi liiallisesta alkoholikäytöstä ja riehumisesta.

– Nykyinen tilanne on kestämätön. Jos Tornion ja Kilpisjärven välillä liikkuu vain yksi poliisipartio, niin kyllä siinä poliisin läsnäolo ja perusturvallisuus hiihtokeskuksen alueella kärsivät, toimitusjohtaja Jussi Töyrylä Levin Matkailu Oy:stä sanoo.

Sesonkiaikoina ihmisten määrä Levillä tuplaantuu ja pieneen kylään pakkautuu 20 000 ihmistä. Lomalaiset eivät kuitenkaan poliisille alueen suurin ongelma, vaan Leville juhlimaan tulleet nuoret, kertoo Kittilän poliisilaitoksen ylikonstaapeli Jukka Salmi Ilta-Sanomille.

Poliisin hälytyksistä yli puolet ovat kuitenkin toispaikkakuntalaisten aiheuttamia. Tilastoissa matkailijoiden aiheuttamat rettelöinnit näkyvät piikkinä kevättalvella ja uutenavuotena.

Kittilän kunnassa viime vuoden puolella aloitettu turvallisuuskysely paljastaa, että alueella asuvat ja lomailevat henkilöt kokevat turvattomuutta. Kyselytulosten mukaan tämä johtuu osin siitä, että poliisia ei juuri alueella näy.

Lisäksi vallaton alkoholin käyttö ja yleisillä paikoilla häiriköinti häiritsevät alueella olevia ihmisiä. Osin tilanne on äitynyt jo niin pahaksi, että sen pelätään vaikuttavan alueen matkailun imagoon.

Lapin lääninhallituksen poliisiosasto tyrmää tunturipoliisin mahdollisuuden.

– Emme voi irrottaa työntekijää ympärivuorokautiseksi tunturipoliisiksi. Toisaalta en näe sille edes tarvetta, vaikka sesonkiaikana siitä olisi apua, sanoo läänin poliisijohtaja Pentti Sairas.

Saira kuitenkin tyynnyttelee tilannetta ja kertoo, että uusien poliisipiirien myötä poliisin voimavaroja voidaan sijoittaa kiireellisinä aikoina sinne, missä on eniten tarvetta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    3. 3

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    4. 4

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    7. 7

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää