WTO:n kauppaneuvottelut vihdoin loppusuoralle

Vuosia venyneissä Dohan neuvotteluissa päästiin vihdoin sopimusluonnoksiin asti.
Maailman kauppajärjestön WTO:n maatalous- ja tavarakauppaneuvottelujen puheenjohtajat ovat julkistaneet uudet esitykset Dohan kauppaneuvottelukierroksen sopimukseksi.

Vuonna 2001 aloitetut, tuntuvasti viivästyneet Dohan kauppaneuvottelut ovat näin tulossa loppusuoralle.

Dohan kierros on kauppapoliitikkojen mukaan saatava loppuun presidentti Georg W. Bushin presidenttikauden aikana. Käytännössä sopimukseen pitää päästä keväällä, jotta neuvottelut saataisiin päätetyksi onnistuneesti.

Maatalouden tullien ja tukien ja teollisuustuotteiden tullien alentamiseen ei sopimusluonnoksissa esitetä uusia numeroita aiemmin julkaistujen tilalle. Luonnoksen pohjana ovat syksyn neuvotteluista kootut tekstit, joihin sisältyvät ehdotukset monista aiemmin auki jääneistä teknisistä ongelmista ja erityiskysymyksistä.

WTO:n mukaan jäsenmailla on viikko aikaa arvioida esityksiä.

Suurimmat sopimuksen tiellä olevat ongelmat liittyvät maatalouskaupan ja teollisuustuotteiden markkinoiden avaamisen tasapainottamiseen. Teollisuusmaat odottavat kehitysmailta riittävää markkinoiden avaamista maatalouskaupan myönnytysten vastapainoksi.

Maatalouskaupan esityksen mukaan teollisuusmaat puolittaisivat maatalouden vientituet vuoteen 2010 mennessä ja lopettaisivat ne kokonaan vuonna 2013.

Maatalouden tullien ja tukien alentamisesta päättäminen jää kauppaministereille. Niitä koskevat neuvottelut ovat johtaneet erimielisyyden haarukoiviin prosenttiesityksiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    3. 3

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    4. 4

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    5. 5

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    6. 6

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    7. 7

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    10. 10

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    9. 9

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    10. 10

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää