Valikko

Risto räppää nappulaa

Sinikka ja Tiina Nopolan luoma Risto Räppääjä uhkaa jo tunnetun amerikkalaisen pojankoltiaisen, Ville Vallattoman, asemaa. Teatteriesityksen ja elokuvan lisäksi Räppääjästä on tehty jäätelö.
Siskosten Sinikka ja Tiina Nopolan vuonna 1997 luoma lastenkirjahahmo Risto Räppääjä elää elämänsä kevättä.

10-vuotias räppäävä ja rummuttava poika on tähän mennessä ehtinyt seikkailla yhdeksässä kirjassa.

Mutta vasta tänä keväänä Räppääjä on hypännyt toden teolla ulos kirjan sivuilta. Kirjojen pohjalta tehty musiikkiteatteriesitys kiertää Suomea, ja Mari Rantasilan ohjaama Risto Räppääjä -elokuva tulee ensi-iltaan perjantaina. Elokuvan musiikista on tehty myös oma cd.

Mutta että oikein jäätelö?

– Näin on, vahvistaa Ingman-jäätelöiden tuotepäällikkö Kaija-Leena Orasmaa.

Risto Räppääjä yrittää selvästi ujuttautua jäätelöllään Ville Vallattoman suvereenisti hallitsemille markkinoille. Molemmat ovat Ingmanin tuotemerkkejä ja molemmissa ovat makuina vanilja ja päärynä – Räppääjässä molemmat yhdessä.

Räppääjässä Ingmania kiinnosti kotimaisuus. Yhtiö on tuonut fiktiivisiä hahmoja markkinoille myös ennen. 1990-luvulla jäätelöaltaissa kävi esimerkiksi Hugo-jäätelö.

– Risto Räppääjää ei ole tehty vain yhtä kautta varten, mutta suosio määrittää jäätelön tulevaisuuden, Orasmaa sanoo.

Ingman näkyy myös Risto Räppääjä -elokuvassa. Orasmaan tietojen mukaan elokuva on ensimmäinen, jonka sponsorointiin jäätelöyhtiö on osallistunut. Elokuvassa syödään muutamia Ingmanin tuotteita.

Muita elokuvan sponsoreita ovat muun muassa Keittiömaailma, Skanska, Veho ja VR.

Risto Räppääjä -kirjojen kustantaja Tammi aikoo hyödyntää Räppääjän yltynyttä suosiota. Räppääjä-kirjat ovat esillä ystävänpäivänä VR:n kanssa järjestettävässä tempauksessa Helsingin rautatieasemalla.

Sen lisäksi kirjat viedään elokuvayleisön ulottuville elokuvateattereihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    6. 6

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    7. 7

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    10. 10

      Toimeentulotuki siirtyy Kelalle – hälveneekö häpeä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää