Bernanke vihjaili koronlaskusta

Yhdysvaltain keskuspankin Fedin pääjohtaja Ben Bernanke vakuutti keskuspankin tarjoavan "riittävän suojan" talouskasvun hidastumista vastaan.


Fed myös toimii oikea-aikaisesti tukeakseen talouskasvua, Bernanke vakuutti. Hän kuitenkin arvioi kasvun piristyvän loppuvuonna. Asiasta kertoi uutistoimisto Bloomberg verkkosivullaan.

– Talouden näkymät ovat heikentyneet viime kuukausina ja talouskasvu on vaarassa hidastua edelleen, Bernanke sanoi senaatin pankkikomitealle.

Hänen mukaansa työmarkkinoiden pehmeneminen yhdessä energian kallistumisen sekä osakkeiden ja asuntojen halpenemisen kanssa näyttäisivät painavan kulutusta jatkossakin.

– Lainojen kallistuminen ja luotonannon kiristyminen haittaavat talouskasvua myös jatkossa.

Puheesta haettiin jo vihjeitä uusista koronlaskuista, vaikka Fedin edellisestä korkokokouksesta on vasta kaksi viikkoa.

– Odotettavissa on lisää koronlaskuja, Moody´s Investor Servicen pääekonomisti John Lonski sanoi. Hän ennustaa Fedin laskevan keskeisen ohjauskorkonsa tasan kahteen prosenttiin nykyisestä 2,5 prosentista kesäkuuhun mennessä.

Fed funds -futuurit hinnoittelevat puolen prosenttiyksikön koronlaskun todennäköisyydeksi 43 prosenttia Fedin maaliskuisessa kokouksessa.

Yhdysvaltain talous välttyy lamalta tänä vuonna, Bernanke arveli.

– Talouden perusnäkymissä edessä on ensin verkkaisen kasvun jakso, jota seuraa kasvutahdin voimistuminen myöhemmin tänä vuonna, sitten kun raha- ja talouspoliittisten elvytystointen vaikutukset alkavat tuntua.

– Vaikka talouden kuva näyttäisi pohjaennusteen mukaan kirkastuvan, on tärkeä ymmärtää, että talouskasvua heikentävät tekijät eivät ole poistuneet, hän jatkoi.

Bernanken mukaan keskuspankki seuraa lähikuukausina tarkasti inflaatiokehitystä.

Fedin on vuoden mittaan myös arvioitava, onko sen rahapoliittinen viritys oikeassa asennossa hintavakaus- ja työllisyystavoitteiden saavuttamiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    2. 2

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    5. 5

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    6. 6

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    7. 7

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    8. 8

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    9. 9

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    10. 10

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    5. 5

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää