Valikko

Ericsson luopuu yritysvaihteista

Maailman suurin verkkolaitetoimittaja Ericsson AB luopuu kokonaan yritysvaihdeliiketoiminnastaan. Se myy pbx-yksikön Aastra Technologies –yhtiölle.
Kauppahinnaksi Ericsson ilmoittaa 650 miljoonaa kruunua eli noin 65 miljoonaa euroa. Ericsson aikaa kirjata myynnistä 200 miljoonan kruunun voiton.

Yksikön mukana
Aastralle siirtyy 630 työntekijää, joista 360 työskentelee Ruotsissa.

Aastra on Kanadan Ontariossa päämajaansa pitävä ip-viestintään erikoistunut yritys. Tänä vuonna sen liikevaihto ylittänee 600 miljoonaa dollaria.

Ericssonille kauppa merkitsee
rönsyjen karsimista. Se ilmoittaakin keskittävänsä toimintaansa niin, että asiakkaat ovat joko operaattoreita tai palveluntoimittajia. Yhtiö ilmoittaa kuitenkin pitävänä itselleen tiettyjä strategisia tuotteita, jotka se sai hankkiessaan ip-viestintään erikoistuneen Netwise-yhtiön.

Yritysvaihteet ovat olleet vuosikymmeniä suurta liiketoimintaa Ericssonille. Myytävän yksikön vuosiliikevaihto oli viime vuonna noin 300 miljoonaa euroa. Yksikkö kehittää ja myy ip-pohjaisia ja yhdistelmäyritysvaihteita. Analogisten vaihteiden valmistus on lopetettu jo aikaisemmin, mutta niihin liitettäviä digitaalisia laajennuksia tehdään edelleen.

Ericsson mukaan yritysvaihteiden markkinoilla on nähtävissä merkkejä keskittymisestä. Sen mukaan nyt tehtävä kauppa toimii sekä Ericssonin että sen asiakaskunnan eduksi. Asiakkaille tarjotaan nyt sekä Ericssonin että Aastran yritysviestintätuotteita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    4. 4

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    5. 5

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    8. 8

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    9. 9

      Lukoil-johtaja: Venäjä päättää öljyleikkauksista ensi viikolla

    10. 10

      ”Kahvin steve jobs” väistyy Starbucksin johdosta – huhuttu lähtevän politiikkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää