Valikko

Asema kehittyvillä markkinoilla tuo suojaa HP:lle

Tietotekniikkajätti Hewlett-Packard saattaa olla pienempiä kilpailijoitaan paremmassa asemassa vastaamaan hiljentyvän talouskasvun haasteisiin.
Hyvästä ensimmäisen neljänneksen tuloksesta raportoinut Hewlett-Packard katsoo olevansa hyvissä asemissa uutta tilivuotta varten.

– Liikevaihtomme koostuu lähteistä, jotka on hyvässä tasapainossa, HP:n EMEA-johtaja Francesco Serafini kertoi IT-viikolle.

HP kertoi varsin hyvästä ensimmäisestä neljänneksestä. Erityisen hyvin HP:n tuotteet menivät kaupaksi Yhdysvaltojen ulkopuolella. Sieltä tuli peräti 69 prosenttia liikevaihdosta.

Osaltaan kysyntää Yhdysvaltojen ulkopuolella avitti varmasti heikko dollari.

Vahva asema Yhdysvaltojen ulkopuolella saattaa kuitenkin auttaa HP:tä väistämään talouskasvun hiljenemisen tuomat haasteet.

Hewlett-Packardilla ollaan kiinnostuneita Itä-Euroopasta ja Venäjästä.

– Tähän asti olemme keskittyneet Venäjällä infrastruktuuriin, mutta kasvua on tullut hiljalleen myös kuluttajapuolelta, Serafini sanoo.

Keskipitkällä aikavälillä myös palveluiden, kuten ulkoistamisen, kysynnän oletetaan lähtevän nousuun.

– Työskentelemme esimerkiksi venäläisten yliopistojen kanssa osaajien kouluttamiseksi, Serafini sanoo.

HP:n asemasta kehittyvillä markkinoilla on kuitenkin apua myös kehittyneiden markkinoiden divisioonille.

– Kun esimerkiksi suomalainen metalliyritys etsii kumppania, joka toimii myös Aasiassa, meidän on helppo tarjota palveluitamme, Suomen HP:n johtaja Mika Sarhimaa sanoo.

Serafini kuitenkin uskoo, että kasvua löytyy vielä Länsi-Euroopan varttuneilta markkinoilta. Siellä markkinat täytyy viedä kilpailijoilta.

– Totta kai kohtaamme kilpailua, mutta suhtaudumme menestykseemme luottavaisesti, Serafini sanoo.

EMEA-alueen pc-markkinoista HP kertoo osuudekseen 20 prosenttia, Suomessa jopa vielä enemmän (30 prosenttia).

Kovimmiksi kilpailijoikseen EMEA-alueella Serafini nimeää Acerin (pc-koneet), Lexmarkin ja Canonin (tulostimet) sekä IBM (yrityspuolen palvelut).

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    5. 5

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    6. 6

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää