Valikko

Linux-liike epäilee Microsoftin aselepoa

Microsoftin eilistä ilmoitusta julkistaa ohjelmistojensa dokumentaatioita voi pitää aselevon solmimisena avoimen ohjelmistokehityksen ja erityisesti Linuxin suuntaan.


Linux-yhteisölle Microsoftin lupaukset olivat askel parempaan suuntaan, mutta lisätoiveita jäi edelleen.

Yhtenä syynä avautumiselle pidetään Microsoftin halua saada sen kehittämä ooxml-tiedostomuoto standardoitua mahdollisimman pian.

Linux-yhtiö Red Hatin lausunnossa Microsoftin julkistusta ei pidetty riittävänä. Yhtiön varatoimitusjohtaja Michael Cunninghamin mukaan Microsoftin pitäisi myös tukea täysin ooxml:n kanssa kilpailevaa odf-tiedostomuotoa.

Sen lisäksi Cunningham harmittelee sitä, että Microsoftin lisensointi on jatkossakin ristiriidassa vapaan ohjelmistolisenssi GPL:n kanssa.

Kolmanneksi Cunningham on sitä mieltä, että Microsoft on julkistuksissaan tarkasti suojannut avoimen ohjelmistokehityksen kaupallisen kilpailun antamalla haastesuojan vain ei-kaupalliselle avoimelle ohjelmistokehitykselle.

Microsoft on aiemmin syyttänyt Linux-kehitystä tekeviä yhtiöitä siitä, että Linux-käyttöjärjestelmä rikkoo yli 200 Microsoftin patenttia. Se on uhannut haastaa yhtiöt patenttien rikkomisesta. Mitä patentteja on rikottu, sitä ei ole kerrottu.

Nyt Microsoft aikoo paljastaa patenttinsa.

Patentteja ei aiota antaa ilmaiseksi kehittäjien käyttöön vaan ne aiotaan hinnoitella alhaiseen hintaan. Hinnoittelu luvataan tehdä niin kutsutulla RAND-periaatteella. RAND on lyhenne sanoista reasonable and non-discriminatory eli lisenssihintojen luvataan olevan kohtuullisia ja tasapuolisia.

Myyntijohtaja Juha Koivisto Suomen Microsoftilta sanoo patenttien hinnoittelulle olevan syynä amerikkalainen lainsäädäntö, joka edellyttää patentinhallinnoijan puolustavan oikeuksiaan. Muuten vaarana on patentin menetys.

Microsoftin pääjohtaja Steve Ballmer perusteli maksuja eilisessä puhelinkonferenssi siten, että samaan aikaan kun yhtiö avaa tekniikkaansa muiden käyttöön, se myös suojaa patenttejaan.

Samaan lainsäädännön kikkailuihin perustuu Microsoftin lupaus, ettei avoimen lähdekoodin ohjelmistokehittäjiä haasteta oikeuteen Microsoftin protokollien käyttämisestä kehitystyössään.

Eilisessä julkistuksessa Microsoft lupasi julkaista 30 000 sivua dokumentaatiota yhtiön päätuotteiden ohjelmistorajapinnoista ja protokollista. Dokumentaatiot ovat vapaasti ja ilmaiseksi ohjelmistokehittäjien käytössä.

Lyhyesti sanottuna Microsoft sallii ohjelmistorajapintojensa ja protokolliensa käytön Microsoftin tuotteiden kanssa yhteensopivien tuotteiden tekemiseen. Tuotteet voivat olla kilpailevia tuotteita tai ne voivat olla lisäosia Microsoftin tuotteisiin. Jos käytettävä teknologia on patentoitua, siitä peritään kohtuullinen maksu.

Aiemmin on julkistettu vain standardirajapinnat, jotka eivät ole tukeneet ohjelmistojen koko toiminnallisuutta.

Uusien dokumenttien avulla voi esimerkiksi kehittää Microsoftin Outlookin kanssa kilpailevan sähköpostiohjelman, joka toimii Microsoftin Exchange-sähköpostipalvelimen kanssa. Microsoftin kanssa nettiselaimissa kilpaileva Mozilla kehittää omaa Thunderbird-sähköpostiohjelmaa. Sille parempi pääsy Exchangeen on varmasti ilouutinen.

Microsoftille avoimuus tulee enemmän tai vähemmän pakkona, sillä Euroopan Unionin kilpailuviranomaiset ovat laittaneet yhtiölle tiukkoja vaatimuksia ohjelmistojen yhteen toimivuudelle ja avoimuudelle. Microsoft ei pääse julkistuksellaan vielä pälkähästä, sillä kyseessä ei ole sopimus vaan Microsoftin oma päätös strategian muutoksesta.

EU-viranomaiset ehtivätkin jo kertoa epäilevän suhtautumisensa Microsoftin avautumiseen. Ohjelmistojätti pysyy edelleen tarkkailussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    7. 7

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    8. 8

      Barnier: Brexit-neuvotteluille aikaa vain 18 kuukautta

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    8. 8

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    9. 9

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    10. 10

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää