Valikko

Finnairin lennot takkusivat pahasti

Tekninen vika pisti lukuisten lentojen aikataulut sekaisin.
Finnairin lennot ovat takunneet jälleen lauantaina. Eniten myöhästyi lento, jonka piti lähteä Helsinki-Vantaalta Las Palmasiin kello 11.10. Lopulta kone pääsi matkaan vasta kello 20.

Myös alkuillan Nagoyan-lento myöhästyi paljon. Lennon piti lähteä kello 17.15, mutta vielä illalla lähtöaika oli epäselvä. Lennon lähtö myöhästyi joka tapauksessa ainakin kuusi tuntia.

Muutama muu lento myöhästyi vähemmän. Päivällä myöhästyivät toinen lento Las Palmasiin ja kaksi Innsbruckin-lentoa. Illalla aikataulusta jäivät ainakin Malagaan, Alicanteen ja Monastiriin lähteneet koneet.

Yhtiön mukaan aikatauluongelmat johtuivat siitä, että yksi yhtiön Boeing 757 -koneista joutui odottamaan varaosaa Yhdysvalloista.

Finnairin viivästymiset ovat jatkuneet jo kaksi päivää. Perjantaina myöhästyi esimerkiksi lento Dubaihin. Finnair on paikannut kalustovajetta kahdella vuokrakoneella.

Sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan perjantaina myös Jyväskylästä Las Palmasiin lähtenyt lomalento myöhästyi, kun se joutui laskeutumaan teknisen vian vuoksi Helsinki-Vantaalle. Siellä koneen korjaamiseen meni kuusi tuntia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    6. 6

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    9. 9

      Italian presidentti pyysi Renziä lykkäämään eroanomustaan

    10. 10

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    8. 8

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää