Valikko

Hakkerointi saattoi sotkea HOK-Elannon äänestyksen

Keskiviikkona loppunut edustajistovaalien nettiäänestys päättyi ennen aikojaan äänestyssivujen jumiutumiseen.
HOK-Elannon edustajiston vaalien ensimmäinen osuus päättyi ennen aikojaan eilen illalla.

Nettiäänestyksen viides ja viimeinen päivä keskeytyi illalla puoli kahdeksan aikaan sivujen jumiutumiseen. Äänestäjät eivät päässeet läpi eivätkä voineet enää äänestää.

Virallista äänestysaikaa olisi ollut jäljellä vielä puoli tuntia.

– Teoriamme syystä on toistaiseksi ruuhkapiikki, sanoo HOK-Elannon tiedotuspäällikkö Ralf Nyberg.

Hän sanoo, että vasta järjestelmästä vastaavan Itellan tekninen tutkinta paljastaa, onko ruuhkan aiheuttanut äänestäjien innokkuus vai hakkerin tahallinen häirintä.

– Hakkerointikaan ei ole tällä hetkellä poissuljettu vaihtoehto.

HOK-Elanto kokeili ensimmäistä kertaa nettiäänestystä. Nybergin mukaan yhtiössä haluttiin olla teknisesti edelläkävijä. Yhtiössä oli etukäteen arvioitu kaikki häiriömahdollisuudet ja pohdittu, voivatko sähköisen äänestyksen ongelmat sotkea vaalitulosta.

– Postiäänestys jatkuu vielä. Laskimme niin, että jos nettiäänestyksessä jotain menisi pieleen, postiäänestys takaa sen, että kaikilla on silti mahdollisuus antaa äänensä.

Netissä on äänestänyt 4 000–8 000 ihmistä päivässä. Nyberg ei osaa arvioida, onko tulos hyvä vai huono.

– Tämä kun on ensimmäinen kerta, niin ei oikein ole vertailukohtaa. Virossa viime vuonna vastaavissa vaaleissa äänesti kuusi prosenttia. Sen tuloksen me tuplaamme kevyesti.

Vaalien postiäänestys jatkuu vielä 7. maaliskuuta saakka.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    4. 4

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    7. 7

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    8. 8

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    9. 9

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    10. 10

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    8. 8

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    9. 9

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    10. 10

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää