Jukka Moisio aikoo tehdä Huhtamäestä menestystarinan

Pakkausvalmistaja Huhtamäen toimitusjohtajaksi siirtyvä ja Ahlstromin toimitusjohtajan tehtävät jättävä Jukka Moisio korostaa lähtevänsä hyvässä hengessä.
Hän jättää nykyisen tehtävänsä heti, mutta on Ahlstromin väliaikaisen johdon tukena siirtymävaiheessa.

– En ole lähdössä millään lailla negatiivisissa tunnelmissa ja voimme hyvässä yhteistyössä hoitaa siirron, Moisio sanoo uutistoimisto Startelille.

Moisio seuraa Huhtamäen johdossa Heikki Takasta, joka sai lähtöpassit tehtävästään viime marraskuussa. Syynä potkuihin oli Huhtamäen hallituksen tyytymättömyys yhtiön tuloskehitykseen.

Ahlstrom on viime vuonna lopettanut kannattamattomia yksiköitään, mutta myös investoinut ja ostanut uusia eri puolilta maailmaa.

Tervehdyttämisohjelmalta odotetaan tuloksia jo tänä vuonna. Moisio valittelee siirtymisensä ajankohtaa.

– Ajoitus on tietysti vähän huono. Asioita on paljon tehty, mutta niitä on vielä paljon tekemättä. Kaikkia hedelmiä ei vielä ole näkyvissä, mutta olen ihan varma siitä, että asiat lutviutuvat Ahlstromin uudelta tiimiltä Risto Anttosen johdolla.

Seitsemäntoista vuotta Ahlstromin palveluksessa ollut Moisio kertoo, että ratkaisu lähdöstä ei ollut helppo.

– Ahlstromin vuodet ovat olleet loistavia. Olen ollut onnellinen Ahlstromissa ja saanut tehdä erittäin monenlaisia tehtäviä. Kun runsas kymmenen vuotta sitten tulin mukaan, erikoispaperien ja kuitukankaiden nyky-Ahlstromin liikevaihto oli 500 miljoonaa euroa. Tänä vuonna tähyilemme kahden miljardin euron liikevaihtoa. Olen ollut mukana kaikissa näissä kasvu- ja kehitysaskeleissa ja aikakausi on ollut erittäin palkitseva.

– Ratkaisu ei ole konfliktissa Ahlstromin kanssa ja minun on aikani uusiutua. Kun tällainen tilaisuus tulee ja Huhtamäki kokee, että voin auttaa sitä eteenpäin, se on mahdollisuus, johon kannattaa tarttua, hän sanoo.

Huhtamäessä Moisiota odottaa yhtiö, joka on jo jonkin aikaa ollut ilman vakituista toimitusjohtajaa ja jonka kannattavuus on sinnikkäästi ollut melko alhaisella tasolla.

– Olemme nyt Huhtamäen tavarantoimittajia ja tunnen liiketoimintaa jonkin verran sitä kautta. Myös Ahlstrom on ollut pakkausyritys eli tehnyt samoja asioita kuin Huhtamäki. Liiketoiminta on sitäkin kautta jossain määrin tuttua ja ehkä osaan ymmärtää ongelmia nopeasti ja ehkä ymmärtää, minkälaisia ratkaisuja niihin voisi löytyä.

Siihen, mitä Huhtamäessä pitäisi tehdä, Moisio lupaa palata uudelta postiltaan.

– Palaan asiaan, kun virallisesti aloitan Huhtamäessä. Voin luvata sen, että silloin käydään Huhtamäen tiimin kanssa läpi, mitä halutaan tehdä ja silloin palataan tähän nopeasti.

– Huhtamäki on perustaltaan vahva ja sillä on hyviä bisneksiä. Keskitytään siihen, mikä Huhtamäellä on kilpailukykyistä. Kun niin tehdään, menestystarinoita rupeaa kyllä syntymään, Moisio sanoo.

Huhtamäen tiedotteen mukaan Jukka Moisio aloittaa Huhtamäen toimitusjohtajana viimeistään elokuun 29. päivä. Ahlstrom kertoo tiedotteessaan, että hän on Ahlstromin käytettävissä elokuun 28. päivään asti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    9. 9

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    10. 10

      Tulli epäilee suomalaisyritystä törkeästä talousrikoksesta – maksamattomia veroja yli kaksi miljoonaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää