Valikko

Yhä useampi uusi työntekijä joutuu huumetestiin

Yli puolet Suomen suurimmista yrityksistä tekee huumetestejä työntekijöilleen. Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen mukaan 21 prosenttia Suomessa toimivista suuryrityksistä testaa kaikki uudet työntekijänsä.
Yhtyneet Laboratoriot Oy:n huume- ja dopinglaboratorion tekninen johtaja Antti Leinonen sanoo Sunnuntaisuomalaisessa, että huumetestien käyttö työelämässä on lisääntynyt rajusti viime vuosina. Varsinkin pankkialalla testejä tehdään aiempaa enemmän.

Tavallisimmin testataan kuitenkin sellaisia työntekijöitä, joiden työhön sisältyy fyysinen työturvallisuusriski.

Alle 40 prosenttia yrityksistä ei tee huumetestejä lainkaan.

Ensimmäiset huumetestit Suomessa tekivät öljy-yhtiöt 1990-luvun alussa. Nykyisin Suomessa tehdään vuosittain noin 75 000 testiä, Leinonen arvioi. Niistä pari prosenttia antaa positiivisen tuloksen.

Useimmiten positiivisen tuloksen aiheuttavat kuitenkin lailliset lääkeaineet. Esimerkiksi uni- ja mielialalääkkeet tai tavalliset kipu- ja yskänlääkkeet voivat aiheuttaa positiivisen tuloksen. Laittomia huumeita paljastuu vain noin puolessa prosentissa testeistä. Yleisin niistä on kannabis.

Yleensä yritykset testaavat työntekijänsä rekrytoinnin yhteydessä. Työsuhteessa olevia ei saa lain mukaan testata, ellei yrityksellä ole vahvaa epäilyä siitä, että työntekijä on huumeriippuvainen tai tekee työtä huumeiden vaikutuksen alaisena.

Kyselyssä oli mukana sata liikevaihdoltaan suurinta Suomessa toimivaa yritystä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    4. 4

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    5. 5

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    8. 8

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    9. 9

      Lukoil-johtaja: Venäjä päättää öljyleikkauksista ensi viikolla

    10. 10

      ”Kahvin steve jobs” väistyy Starbucksin johdosta – huhuttu lähtevän politiikkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää