Laatikainen sai seuraajan Keskisuomalaiseen

Sanomalehti Keskisuomalainen saa uuden päätoimittajan ja toimitusjohtajan Pohjois-Karjalasta. Erkki Laatikaisen seuraajaksi on nimitetty Karjalaisen nykyinen päätoimittaja Pekka Mervola.
Jyväskylässä ilmestyvän Keskisuomalainen-lehden vastaava päätoimittajuus ja toimitusjohtajuus siirtyvät syyskuun alussa Pekka Mervolalle. Hän aloittaa työnsä yhtiössä heinäkuussa.

Sanomalehdistön pitkäaikaisimpiin päätoimittajiin kuuluva, vuodesta 1975 asti Keskisuomalaista johtanut professori Erkki Laatikainen on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle tämän vuoden aikana.

42-vuotias Pekka Mervola on koulutukseltaan filosofian tohtori. Väitöskirjansa hän teki sanomalehtien ulkoasusta.

Tällä hetkellä Mervola työskentelee Joensuussa ilmestyvän Karjalaisen päätoimittajana ja toimitusjohtajana. Hän on aiemmin toiminut muun muassa maakuntalehtien yhteisyhtiön Väli-Suomen Median toimitusjohtajana.

Keskisuomalainen on virallisesti sitoutumaton sanomalehti, mutta sen päätoimittaja Laatikainen on ollut keskustalle tärkeä mielipidevaikuttaja. Entinen pääministeri Paavo Lipponen kuvaili häntä aikoinaan kitkerästi maakuntasatraapiksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    2. 2

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    3. 3

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    4. 4

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    9. 9

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    10. 10

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    5. 5

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää