Veden hinta ei ole kaikille sama

Tiedätkö, miten paljon maksat vedestä ja miksi laskusi on sellainen kuin on? Eri taloyhtiöiden erilaiset vesimaksut riippuvat kulutuksesta ja siitä, miten vesikustannusten kattaminen on yhtiöjärjestykseen kirjattu.
Vesi maksaa kaikille vesilaitokselta lähtiessään yhtä paljon. Asukkaat eri taloyhtiöissä maksavat silti siitä kovin erilaisia summia.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kerrostaloyhtiön vesimaksu voi olla mitä tahansa kymmenen ja parinkymmenen euron välillä. Uusissa taloyhtiöissä se on yleensä 15 euron tienoilla.

Vesimaksun suuruus riippuu käytöstä. Taloyhtiössä voi olla asuntokohtaiset mittarit, jolloin lasku sähkölaskun tapaan seuraa kulutusta. Ellei näitä ole, kustannukset tavallisimmin jaetaan huoneistossa asuvien henkilöiden määrällä. Tällöin pihtaajat maksavat lotraajienkin valuttelua.

– Ihmisten tottumukset ovat hyvin erilaisia. Päivittäinen kulutus voi vaihdella 50 ja 400 litran välillä, kertoo myyntipäällikkö Peter Ström Talokeskuksesta.

Jos ihminen kuluttaa keskimäärin 150 litraa vettä vuorokaudessa, Talokeskuksen mukaan 56 litraa menee henkilökohtaisen hygienian hoitoon, noin 40 litraa vessan vetämiseen ja 20 litraa sekä astioiden että pyykin pesuun.

Aina kaikki ei riipu siitä, että osa väestä viruu pitkään suihkussa. Iso vedenkulutus voi tarkoittaa, että jossain on vuoto.

Pelkästään tiputtelevat hanat tai vuotavat pöntöt voivat lorisuttaa vuodessa satoja tuhansia litroja vettä hukkaan. Jos yksi vessa valuttaa vuodessa 3 000 kuutiota vettä, tämä tarkoittaa Motivan laskelmien mukaan noin 7 500 euron menetystä.

Kulutusta pystytään pulssimittarin avulla haluttaessa seuraamaan jopa tunti tunnilta.

– Jos kulutus ei laske milloinkaan alle tietyn tason, on syytä ryhtyä selvittämään asiaa, toteaa Ström.

Osa vesimaksueroista on kiinni yhtiöjärjestyksistä. Joka taloyhtiössä vesimaksu ei tarkoita samaa asiaa. Kiinteistöliiton lakimies Tiina Hallberg kertoo, että yleensä vesimaksu kattaa kaikki veteen liittyvät kustannukset eli raakaveden, veden lämmityksen ja jäteveden.

– Osassa pykäliä lukee lämminvesimaksu. Tällöin voidaan ajatella, että maksu kattaa vain lämpimän veden.

Kuka sitten tällaisessa tapauksessa maksaa kylmän veden ja jäteveden?

– Tästä ei ole selkeää sääntöä. Yleensä yhtiössä on ollut alusta lähtien joku tapa, jota on noudatettu.

Vaikka yhtiöjärjestyksessä pitää määrätä, millä perusteella kulut katetaan eli vastike määritellään, vesimaksua ei ole pakko merkitä sinne erikseen. Hallberg kertoo, että tällöin vesimaksu on osa hoitovastiketta.

Jos yhtiöissä on niin sanottu erillisvastikepykälä, veden ja siitä koituvien kulujen kattamiseksi kerättyjen maksujen suhdetta pitäisi tarkkailla. Tästä jälkilaskelmasta näkee, onko vesimaksu oikein mitoitettu.

Hallberg myöntää, että on monenlaisia taloyhtiöitä ja joissakin asian tarkastaminen voi unohtuakin. Viimeistään tilintarkastajien pitäisi puuttua asiaan, jollei jälkilaskelmaa ole tehty.

Huoltoyhtiön ja isännöitsijän tehtävänä on seurata veden kulutusta. Jos oman vesilaskun suuruus pohdituttaa asukasta, hän voi kysyä asiaa näiltä tai taloyhtiön hallituksen jäseniltä.

Jos tahtoo ottaa asian puheeksi laajemmin ja varsinkin, jos tahtoo ehdottaa, että vesilaskun suuruuteen puututaan, kannattaa avata suunsa yhtiökokouksessa.

Veden osuus kaikista asumiskustannuksista saattaa tuntua vähäiseltä. Sen kuljettaminen ja lämmittäminen vie kuitenkin energiaa ja rahaa.

Kiinteistöalalla on laskettu, että lämmön, sähkön ja veden kulutukset aiheuttavat jopa yli 40 prosenttia taloyhtiöiden ylläpitokustannuksista. Koska kyse on jatkuvasta menosta, pienestäkin säästöstä voi pitkän ajan kuluessa kertyä merkittävä summa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    5. 5

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    6. 6

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    7. 7

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    8. 8

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    9. 9

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    5. 5

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    6. 6

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    7. 7

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    8. 8

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    9. 9

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää