Valikko

Tukes löysi vaarallisia dvd-soittimia, led-lamppuja

Turvatekniikan keskuksen (Tukes) vuotuisessa markkinavalvonnassa on löytynyt vakavasti puutteellisia sähkötuotteita aiempia vuosia enemmän. Joukossa oli dvd-soittimia ja ehkä yllättäen myös led-lamppuja.
Lähes kolmestasadasta turvallisuudeltaan puutteellisesta sähkölaitteesta 67 oli vakavasti puutteellisia, mikä on lähes kaksinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna. Vakavia turvallisuuspuutteita, joista voi aiheutua sähköiskun ja tulipalon vaaraa, esiintyi muun muassa dvd-soittimissa, auton sisätilanlämmittimissä, jatkojohdoissa ja led-lampuissa.

Viime vuonna myyntikieltoon asetettujen kodinelektroniikkalaitteiden listalta löytyy muun muassa useampi Denverin dvd-soitin, joiden muuntajissa esimerkiksi saattoi olla pinta- ja ilmavälipuutteita.

Muuten kodinelektroniikka- tai tietotekniikka ei ollut mitenkään näkyvästi esillä, ylitarkastaja Soili Martikainen arvioi. Mutta puhe led-lamppujen vaarallisuudesta yllättää, sillä led-teknologiaa mainostetaan usein paloturvallisena.

- Tässä sattui olemaan kyseessä yksi led-lamppu, jonka metallipintainen kosketeltava ulkokuori oli oikeastaan vailla eristettä. Se oli onneton rakenne, Martikainen kertoo.

Tukesin tarkempien tietojen mukaan lamppua vaihdettaessa on vaara saada sähköisku, kun pidetään käsi kiinni heijastimessa. Läpilyönti testauksessa tapahtui noin kolmensadan voltin jännitteellä, joskin onnettomuuksista ei ole ilmoituksia.

Markkinavalvonnan yhteydessä havaittuja vaarallisia kumikaapeleita on muun muassa auton sisätilan lämmittimissä sekä ulkokäyttöön tarkoitetuissa jatkojohdoissa. Osa ulkokäyttöön tarkoitetuista kumikaapeleista ei kestä pakkasta altistaen käyttäjän hengenvaaralle.

Tukes teki viime vuonna 2500 valvontakäyntiä myymälöihin sekä maahantuojien ja valmistajien luokse sekä testautti 730 sähkötuotetta. Myyntikielto annettiin 88 tuotteelle, ja 19 tapauksessa maahantuoja velvoitettiin keräämään myydyt tuotteet takaisin ostajilta.

Suomen markkinoilla olevat sähkölaitteet ovat kuitenkin pääasiassa turvallisia, Tukes korostaa. Yhteistyö muiden ETA-maiden valvontaviranomaisten kanssa on tärkeä tekijä turvallisuustason ylläpitämisessä.

Tämänvuotiset tulokset eivät aiheuta Tukesissa mitään erityistoimenpiteitä. On lisäksi vaikea arvioida, miltä osin kasvaneet luvut johtuvat pikemminkin tehostuneesta valvonnasta kuin vaarallisten tuotteiden lisääntymisestä.

- Kenttätarkastajiemme osumatarkkuus on hyvä. He ovat kokeneita sähköturvallisuusihmisiä, joten heillä on tavallaan silmä löytää huonoja tuotteita, Martikainen sanoo ja miettii, että ehkä osumatarkkuus on parantunut vuosien varrella.

Toisaalta hyvä taloudellinen tilanne tarkoittaa, että kuluttajat ostavat tuotteita enemmän, jolloin niitä kannattaa myöskin tuoda maahan enemmän.

Tukesin myyntikieltoon asettamat laitteet

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    5. 5

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    9. 9

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    10. 10

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää