S-pankin puhelinpalvelu tökkii pahasti

S-pankki kärsii penikkataudeista. Puhelinpalvelussa on vielä pahoja ruuhkia.
Puhelinpalvelu on osoittautunut lokakuussa aloittaneen S-pankin heikoimmaksi lenkiksi. S-pankin puhelinpalvelussa voi kortti- ja luottoasioiden hoitamista joutua odottamaan kymmeniä minuutteja.

Muualla asiakaspalvelussa S-pankki on saanut purettua pahimmat ruuhkansa. Pankkikortteja ei tarvitse enää odottaa viikkokausia eikä kauppojen palvelupisteissä joudu jonottamaan pitkiä aikoja.

S-pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula sanoo, ettei kauppiaspankki osannut varautua nykyiseen suosioon.

Viime vuonna pankki sai 46 000 uutta asiakasta. Tänä vuonna uusia asiakkaita on tullut pankkiin viime vuoden tahtiin.

– Pankkia perustettaessa kävimme Lontoossa tutustumassa Tescon kauppiaspankkiin. He varoittivat, että he mitoittivat alussa väärin puhelinpalvelunsa. Yritimme varautua, mutta näin kävi.

Ylihurula uskoo tilanteen helpottuvan huhtikuuhun mennessä. Pankki on pestannut lisää puhelinhenkilökuntaa ja hankkinut ylivuotoihin puhelinpalvelua ulkopuoliselta kumppanilta.

Ylihurula ennustaa, että pankissa menee tänä vuonna kahden miljoonan asiakkaan raja rikki. Kauppiaspankin käynnistäessä toimintansa sillä oli 1,8 miljoonaa asiakasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Postiväki pelkää: Jopa tuhansia työpaikkoja häviää

    3. 3

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    4. 4

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    7. 7

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    8. 8

      Posti lakiuudistuksesta: Asiakkaiden kulut kasvavat, irtisanomisia voi olla luvassa

    9. 9

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    10. 10

      Lemminkäinen sopinut 10 kunnan kanssa asfalttikartelliasiassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    7. 7

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    10. 10

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää