Kemira GrowHow muuttui tänään Yaraksi

Norjalaisen lannoiteyhtiön Yaran osaksi päätynyt Kemira GrowHow muutti identiteettinsä ja logonsa Yaraksi tästä päivästä lähtien. Tuotteissa Yara-nimi alkaa näkyä kesällä.


– Tässä on historian siipien havinaa. Tämä on merkittävä kotipesän muutos, totesi Kemira GrowHow'n toimitusjohtaja Heikki Sirviö yhtiön tiedotustilaisuudessa torstaina.

Yara omistaa GrowHow'n osakkeista 98 prosenttia ja aikoo vetää yhtiön pois pörssistä. Hakemus Helsingin pörssin listauskomitealle on tehty ja yhtiön odotetaan poistuvan pörssistä vielä tämän kevään aikana.

Kemira GrowHow -nimi säilyykin yrityksen nimenä virallisissa asiakirjoissa, kunnes yhtiö on vedetty pörssistä ja nimi muutettu yhtiökokouksen päätöksellä.

Kemiraan kuuluneesta Kemira Agrosta tuli GrowHow vuonna 2003, ja Helsingin pörssiin yhtiö listautui 2005. Toukokuussa 2007 Suomen valtio myi 30,05 prosentin osuutensa Yaralle ja lokakuussa Kemira GrowHow'sta tuli Yaran tytäryhtiö EU:n kilpailuviranomaisten hyväksyttyä kaupan.

Sirviön mukaan Yaran ja GrowHow'n sisäinen integraatio on nyt täydessä vauhdissa, mutta työ ulkoisten sidosryhmien kanssa on vasta alkamassa.

Integraatiossa helpottaa Sirviön mielestä se, että yhtiöt ovat samankaltaisia. Molemmat ovat pohjoismaisia, asiakaslähtöisiä ja korostavat agronomista osaamista. Kemira GrowHow on tosin ollut markkina-alueeltaan paljon pienempi kuin globaali Yara.

– Koskaan muutos ei ole helppo, se tulee viemään oman aikansa, Sirviö sanoo.

Päällekkäisiä toimintoja ei tosin ole kovin paljoa. Esimerkiksi pääkonttoria ei Suomessa enää tarvita. Yhtiö kertoikin tammikuussa irtisanovansa 20 henkeä, eläkepaketin otti puolestaan kymmenen henkeä.

Helsingin konttoriin jää muutoksessa Suomen ja Baltian maiden myynti ja markkinointi, Itä-Euroopan liiketoiminnan johto, Pohjois-Euroopan liiketoimintayksikön toimitusprosessin johto ja Suomen sekä Itä-Euroopan tuotannon johto.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Suvi- ja Palta-veneet myydään uudelle yhtiölle

    3. 3

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    4. 4

      Lapsi hoitoon viimeistään 1,5-vuotiaana, isälle 6 kk vapaa – näin EK uudistaisi perhevapaita

    5. 5

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Berner: Seuraavan sukupolven 5G-verkot voivat tuoda Suomeen uusia operaattoreita

    8. 8

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    9. 9

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    10. 10

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää