Valikko

Forssassa heitetään kymmeniä tuhansia kiloja ruokaa roskiin

Forssan vesilaitoksen lipeävahinko pysäytti kokonaan kaksi suurta elintarviketehdasta. Elintarvikkeita tuhotaan kymmeniä tuhansia kiloja.
Forssan vesilaitoksen lipeävahinko pysäytti sekä Liha & Säilykkeen että HK Ruokatalon tuotannon torstaipäiväksi. Molemmat kertoivat Taloussanomille, että tappioksi tulee ainakin päivän tuotanto sekä tehtaiden ylimääräinen pesu.

Forssan Liha & Säilyke -yhtiö pysäytti koko tuotantonsa heti torstaina.

– Aamupäivällä selvitimme, että vesi on puhdasta. Tänään pesemme tehtaan kokonaan uudestaan, kertoo ruokaliiketoiminnan johtaja Merja Leino.

Tappioksi yritykselle tulee yhden päivän tuotannon määrä sekä ylimääräinen pesukerta. Euromäärää Leino ei halunnut arvioida. Tuotannossa olleet elintarvikkeet tuhotaan.

– Karkeasti arvioiden jätteeksi menee noin 50 tonnia ruokaa.

Tuotanto starttaa uudestaan perjantaina. Silloin tehdas pyrkii Leinon mukaan kirimään kiinni puuttuvaa tuotantoa, jotta vaikutukset jäävät pienemmäksi.

HK Ruokatalon Forssan tehtaan tuotanto on torstaina keskeytyksissä.

– Meidän omavalvontamme huomasi rutiinitarkastuksessa, että vesi ei ole kunnossa, kertoo HK Ruokatalon toimitusjohtaja Jari Leija.

Torstaina Forssan tuotantolaitoksessa tehtiin ylimääräinen pesu. Teurastamon ja leikkaamon töitä jatketaan perjantaina normaalisti.

Tappioiden määrää Leija ei vielä osannut kertoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    7. 7

      ”Kahvin steve jobs” väistyy Starbucksin johdosta – huhuttu lähtevän politiikkaan

    8. 8

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Lukoil-johtaja: Venäjä päättää öljyleikkauksista ensi viikolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    4. 4

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    5. 5

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Pankkitili suljettiin yllättäen – yrittäjän bisnes loppui kuin seinään

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    9. 9

      Satolla rutkasti asuntoja tyhjillään – vuokrasta voi saada alennusta: ”Ei tarvinnut edes neuvotella”

    10. 10

      Kommentti: Mikä asuntopula? Asuntoja makuutetaan tyhjillään – ja siihen on syynsä

    11. Näytä lisää