Vielä ehtii hakea kesätöitä

Kesätöitä voi hakea edelleen. Esimerkiksi hotelli- ja ravintola-alan, kaupan sekä siivous ja kiinteistöhoidon tehtäviä on vielä hyvin tarjolla.
Monet yritykset aloittavat kesäväen hakemisen jo ennen joulua, mutta sesonki ei ole ohi pitkään aikaan. Useat työnantajat ottavat vielä vastaan hakemuksia. Esimerkiksi Helsingissä terveyskeskus ja sosiaalivirasto hakevat kesäksi väkeä vasta maalis–huhtikuun taitteessa.

Sokotelin henkilöstöjohtaja Susa Nikula kertoo, että hotellit ja ravintolat ovat tammikuussa selvinneet vasta pikkujoulukaudesta, joulusta ja vuoden vaihteesta eivätkä ne vielä tuolloin ehdi paneutua kesään. Hänen mukaansa ravintolat pystyvät keskittymään kesäsijaisiin vasta näihin aikoihin.

Alalle otetaan kesäksi työntekijöitä paitsi nyt, myös loppukeväästä.

– Toinen kesätyöntekijöiden rekrytointiaalto on toukokuussa, jolloin matti myöhäiset hakevat töitä ja sesonkiväki vapautuu Lapin hiihtokeskuksista, kertoo Nikula.

Osa firmoista kuten monet kauppaketjut ja esimerkiksi siivous-, kierrätys-, jätehuolto- ja kiinteistönhoitoyhtiö Lassila & Tikanoja hakee väkeä käytännössä jatkuvasti.

– Otamme kesätyöhakemuksia vastaan pitkin kevättä. Meillä on tarjolla monenlaisia tehtäviä ja rekrytoijamme käsittelevät päivittäin myös avoimia hakemuksia, sanoo henkilöstönkehitysjohtaja Inkeri Puputti Lassila & Tikanojalta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    3. 3

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    4. 4

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    5. 5

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    8. 8

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    9. 9

      8 kk Brexit-äänestyksestä: talous huolettaa brittejä enemmän kuin maahanmuutto

    10. 10

      Go! Aviation asetettiin konkurssiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    6. 6

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    7. 7

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    10. 10

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää