Viking vokotteli matkustajia Tallinkilta

Varustamoyhtiö Viking Line kehuu napanneensa matkustajia pahimmalta kilpailijaltaan Tallink Siljalta. Nousseet polttoainekulut painoivat varustamon tulosta.


Viking Line laskee kasvattaneensa Itämeren risteilyissä markkinaosuutensa yli 40 prosenttiin. Lähimmän kilpailijan markkinaosuudeksi Viking arvioi 38,6 prosenttia.

Tallink-ryhmän matkustajatilastojen mukaan Ruotsin ja Suomen sekä Viron ja Suomen välillä yhtiön laivoilla matkusti yhteensä 1,2 miljoonaa matkustajaa marras–tammikuussa. Määrä on aavistuksen vähemmän kuin vuosi aiemmin.

Viking Line vahvisti markkinaosuuttaan erityisesti Suomen ja Ruotsin välisessä liikenteessä. Ahvenanmaalaisvarustamon laskelmien mukaan suhteellisesti eniten nousi Helsinki-Maarianhamina-Tukholma -reitin markkinaosuus. Kasvua edellisvuodesta tuli 5,6 prosenttiyksikköä.

Vaikka Viking Line on saanut houkuteltua lisää matkustajia laivoilleen Suomen ja Ruotsin välille, varustamo on menettänyt asiakkaita Helsinki-Tallinnan -reitillä. Yhtiön markkinasuus reitillä putosi yli kolme prosenttiyksikköä.

Kokonaisuutena Viking Linen laivoilla matkusti marras–tammikuussa lähes yhtä paljon matkustajia kuin vuosi sitten. Matkustajia oli 1,3 miljoonaa. Sen sijaan rahtimäärät ovat pienentyneet reilut kaksi prosenttia.

Viking-konsernin liikevaihto kasvoi marras–tammikuussa 6,5 prosenttia 101,34 miljoonaan euroon.  

Liikevaihdon kasvusta huolimatta Viking Linen tulos ennen veroja putosi reippaasti yli miljoona euroa 0,1 miljoonaan euroon.

Varustamon mukaan tulosta söivät erityisesti polttoaineen selvä kallistuminen. Varustamon polttoainekulut olivat 54 prosenttia korkeammat kuin vuosi aiemmin.

Kallis polttoaine kiusaa Viking Linea myös jatkossa. Yhtiö sanoo polttoaineen hintojen nousun vaikuttavan huomattavan negatiivisesti tulokseen. Viking Line uskoo edelleen, että kuluvan tilikauden tulos jää edellistä tilikautta heikommaksi.  

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      Inflaatio hidastui tammikuussa – puhelimet ja kulutusluotot halpenivat

    7. 7

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    10. 10

      Euroministerit koolla – Kreikka vie jälleen päähuomion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    4. 4

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    9. 9

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    10. 10

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää