Oikeus: Bonukset pitää maksaa myös määräaikaisille

Osa-aikaeläkeläisille ja määräaikaisille pitää maksaa bonukset kuten vakituisille työntekijöille.
Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan oppisopimuskoulutuksessa oleville harjoittelijoille bonuksia ei tarvitse maksaa.

Korkein oikeus (KKO) antoi keskiviikkona päätöksensä asiassa, jossa kuusi työntekijää oli haastanut työnantajansa jäätyään ilman bonuksia. Työntekijöissä oli osa-aikaeläkeläisiä, määräaikaisia ja oppisopimusharjoittelijoita.

Työntekijät voittivat jutun Lappeenrannan käräjäoikeudessa ja Kouvolan hovioikeudessa. Työnantaja, kemian yhtiö Finnish Chemicals vei tapauksen korkeimpaan oikeuteen.

KKO pohti, saiko työnantaja rajata bonusoikeuden koskemaan vain vakituisessa työsuhteessa olevia syyllistymättä syrjintään. Lain mukaan kaikkia on lähtökohtaisesti kohdeltava tasavertaisesti, ellei ole asiallista ja hyväksyttävää syytä toimia toisin.

Korkein oikeus katsoi, että työnantaja kykeni osoittamaan tällaisen syyn vain oppisopimuslaisten kohdalla. Sen sijaan KKO pysytti alempien oikeusasteiden päätökset, joiden mukaan bonukset kuuluivat myös osa-aikaeläkeläisille ja koko vuoden töissä olleille määräaikaisille.

Finnish Chemicals oli kutsunut bonusohjelmaan kirjeitse kaikki vakituisessa työsuhteessa olevat työntekijät. Yhtiö oli määritellyt, että työsuhteen piti alkaa ennen maaliskuuta ja sen oli oltava voimassa kalenterivuoden lopussa. Poissaoloja ei saanut kertyä yli kolmea kuukautta.

Bonuksena maksettiin yhden kuun palkka, jos yhtiön voitto- ja tulostavoitteet toteutuisivat. Henkilökohtaisia tavoitteita ei asetettu.

Osa-aikaeläkeläiset työnantaja jätti bonuksitta sillä perusteella, etteivät he työnsä luonteen ja poissaolojensa vuoksi pystyneet vaikuttamaan tavoitteiden täyttymiseen yhtä paljon kuin täyttä päivää tekevät. Lisäksi yhtiö rinnasti heidät kokoaikaisiin työntekijöihin, jotka samoilla poissaoloilla jäivät ilman bonuksia.

Korkein oikeus totesi, että osa-aikaisten työntekijöiden työaika ja poissaolot ovat aiheutuneet työsuhteen luonteesta, eikä bonuksen edellytykseksi ollut asetettu henkilökohtaisia suorituksia tai tuloksia. KKO piti voimassa hovioikeuden päätöksen, jonka mukaan työnantaja velvoitettiin maksamaan osa-aikaeläkeläisille heidän kuukausipalkkansa mukaiset bonukset.

Määräaikaisten tapauksessa työnantaja vetosi erityisesti siihen, että työsuhteet päättyisivät ennen vuodenvaihdetta. Heidän työsuhteitaan kuitenkin jatkettiin yli vuodenvaihteen. KKO:n mukaan määräaikaisia ei voinut rajata bonusohjelman ulkopuolelle ennen vuoden loppua.

Oppisopimuksilla olevien työntekijöiden bonuksitta jättämistä KKO piti vastoin alempien oikeusasteiden kantaa hyväksyttävänä. He toimivat ainakin aluksi avustavissa tehtävissä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    5. 5

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Bill Gates ehdottaa: Verotetaan robotteja – ”Mitä työtä robotti tuo?”

    9. 9

      Aukioloaikojen mylläys jakoi ABC-asemat kahteen kastiin – "Muutoksia voi vielä tulla"

    10. 10

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    9. 9

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    10. 10

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää