Kiinalaishoitajien rekrytointi huolestuttaa hoitoalaa

Terveys- ja sosiaalialan ammattijärjestö Tehy sekä Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super ovat huolissaan hoitajien koulutustasosta ja kielitaidosta, jos ulkomailta rekrytointi saa kunnolla vauhtia.
Ylen aamu-tv kertoi tiistaina Lahden kaupungin suunnittelevan hoitajien rekrytoimista Kiinasta. Aiemmin esillä on ollut hoitajien rekrytointi muun muassa Filippiineiltä.

Tehyn työvoimapoliittinen asiamies Kirsi Markkanen sanoo, että muualta rekrytointi ei ole pitkäkestoinen ratkaisu hoitoalan työvoiman riittävyyteen.

– Meidän pitää saada maassa olevasta väestöstä riittävä määrä hakeutumaan terveydenhuollon työhön.

Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (Teo) myöntää ammatinharjoittamislupia. Jos ei ole Teo:n rekisterissä terveydenhuollon ammattihenkilöstöä, ei voi toimia hoitajana.

Silti työnantajalle jää oma vastuunsa työtapoihin ja kieleen perehdyttämisestä. Potilaiden oikeuksien on toteuduttava, mutta myös kommunikoinnin henkilöstön kanssa täytyy sujua. Kielitaidon osaaminen on Markkasen mielestä aivan olennaista.

– Lähtökohtana täytyy olla, että potilaita hoidetaan suomalaisilla kielillä. Suomessa on tarkasti säädelty, jos aikoo toimia sairaanhoitajana, Markkanen sanoo.

Samaa kielitaidon tärkeydestä sanoo Superin puheenjohtaja Juhan Palomäki. Hänen mukaansa vuorovaikutusta pitäisi korostaa lisää jo suomalaistenkin keskuudessa.

Palomäki näkee Kiinan ja Suomen välillä valtavat kulttuurierot. Hän toivookin sosiaali- ja terveysministeriöltä sekä viranomaisilta pikaista ohjeistusta ja toimia.

– On myöhäistä, kun tämä lähtee voimakkaasti liikkeelle. Tässä vaiheessa pitäisi tehdä selviä periaatteita, millä tavalla suhtaudutaan ja mitä edellytyksiä pitää olla.

Tehyssä ei ole pohdittu esimerkiksi kiinalaisten hoitajien vaikutusta hoitoalan arvostukseen tai palkkoihin. Markkanen itse ei näe ulkomailta rekrytointia uhkana suomalaisille hoitajille.

– En usko, että joidenkin yritysten ulkomailta tekemillä rekrytoinneilla on suurta merkitystä kumpaankaan. Enkä usko, että sitä tehdään siksi, että palkkoja pyrittäisiin dumppaamaan. Ne ovat liian monimutkaisia ratkaisuja.

Hän korostaa rekrytoinnin eettisiä periaatteita: lähtömaan terveydenhoidon ja työtilanteen pitää pysyä kunnossa. Myös tulijan työ- ja asuinolojen sekä palkkauksen pitäisi olla Suomen päässä hoidossa.

Hoitohenkilöstö haluaa kohottaa alan profiilia. Markkanen ei usko, että nyt suunnitteilla olevan suuruinen ulkomaisen henkilöstön rekrytointi laskisi alan mainetta.

Palomäki arvioi, että työvoimakilpailu näkyy tulevaisuudessa myös hoitoalalla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    7. 7

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    7. 7

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    8. 8

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    9. 9

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    10. 10

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää