Valikko

Karalahdelta voi mennä työ tuomion myötä

Jääkiekkoilija Jere Karalahden kiekkoura on vaarassa. Vaikka tuomio ei sinänsä estäisi pelaamasta SM-kiekkoa. Karalahti on tuomittu vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.


Espoon käräjäoikeus katsoi torstaina antamassaan ratkaisussa, että 32-vuotias kohupuolustaja syyllistyi avunantoon törkeään huumausainerikokseen. Samalla Jere Karalahti tuomittiin menettämään valtiolle 10 000 euroa huumausainerikoksen rahoittamiseen käyttämiään varoja.

Tuomion mukaan Karalahti auttoi viime heinäkuussa lapsuudenystäväänsä ja kahta moottoripyöräjengin jäsentä hankkimaan amfetamiinia Virosta. Karalahden antamalla 10 000 euron summalla saatiin käräjäoikeuden mielestä ainakin kaksi kiloa amfetamiinia.

Käräjäoikeus katsoi, että Karalahti hankki lapsuudenystävänsä pyynnöstä rahat huumekauppaa varten ja että jääkiekkoilija tiesi, että hänen luovuttamansa rahat menivät Viroon huumeiden hankkimista varten.

Karalahti itse on kieltänyt hankkineensa amfetamiinia tai rahoittaneensa huumekauppaa. Jääkiekkoilijan mukaan hän maksoi vain ryyppyvelkojaan ystävälleen.

Syyttäjä ilmoitti heti tuomion julkistamisen jälkeen, että hän valittaa Karalahden ja joidenkin muiden tuomioista hovioikeuteen. Kihlakunnansyyttäjä Erkki Huhtala kertoi pitävänsä Karalahden tuomiota liian lievänä. Huhtala vaati Karalahdelle vähintään kuutta vuotta vankeutta törkeästä huumausainerikoksesta tai neljää ja puolta vuotta avunannosta samaiseen rikokseen.

Jääkiekon SM-liiga ottaa kantaa Jere Karalahden tilanteeseen huhtikuun loppupuolella, kun liigahallitus seuraavan kerran kokoontuu. SM-liigan toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorinen ei ota kantaa Karalahden uran jatkoon vielä.

– Tuomio tuli käsittääkseni myös huumausainerikokseen osallistumisesta, ja jos se on silloin meidän dopingsäännöstöön sovellettavissa, niin se pitää huomioida.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    4. 4

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Berner ihmettelee Postin laskelmia kustannusten kasvusta

    7. 7

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    8. 8

      Venäjä yksityistää liki viidenneksen Rosneftista

    9. 9

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    10. 10

      Helsingissä reipas pörssipäivä, Nokia ja Kotipizza ponkaisivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää