Valikko

Kilpailu iski laajakaistojen hintoihin

Kilpailu laajakaista-asiakkaista kiristyy. Elisa pudottaa laajakaistan hintaa huhtikuussa. Sonera seuraa perässä.


Teleoperaattori Elisan pudottaa adsl-liittymien hintoja huhtikuun alusta lähtien. Pääkaupunkiseudulla alennukset ovat varsin pienet. Kahden megan yhteys halpenee yhden euron verran 33,90 euroon ja kahdeksan megan yhteys kaksi euroa 42,90 euroon. Muualla Suomessa pudotukset voivat olla suurempia.

Elisan tuotejohtaja Panu Lehti sanoo hinnanlaskun syyksi kilpailun kiristymisen.

– Haluamme olla mukana kilpailussa. Jos näemme, että hinnanalennuksella pärjää kisassa, alennamme hintoja.

Pääkaupunkiseudulla Elisan kilpailua rajoittaa Elisan hallitseva markkinavoima-asema.

Hallitsevalla markkinavoimalla (hmv) viestintävirasto tarkoittaa kilpailutilannetta, jolloin jollakin toimijalla on niin iso asema markkinoilla, että se voi toimia lähes riippumattomana kilpailijoista, kuluttajista tai muista käyttäjistä.

– Saamme puolustautua, mutta emme hyökätä. Alueilla, jossa emme ole hmv-asemassa, meillä on huomattavasti vapaammat kädet, Lehti kertoo.

Esimerkiksi Tampereen seudulla Elisan 8 megan laajakaistan hinta putoaa 46 eurosta 41,90 euroon.

Myös teleoperaattori Sonera pudottaa laajakaistojen hintojaan huhtikuun alussa. TeliaSoneran viestintäjohtaja Ahti Martikainen myöntää, että kilpailun kiristyminen on ilmeistä.

Kotitalouksista kahdella kolmasosalla on jo laajakaistayhteys. Ihan hintasodasta hän ei vielä kuitenkaan puhuisi, vaikka operaattoreiden tarjoukset vaihtuvat vilkkaasti.

Kuluttajia kiinnostavat nyt nopeat laajakaistat, 8 megan ja 24 megan yhteydet.

– Suuremmissa nopeuksissa puhutaan myös suuremmista hinnanalennuksista. Hintakehitys menee nopeampiin yhteyksiin, sanoo Lahti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    3. 3

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    4. 4

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    5. 5

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    6. 6

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    9. 9

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää