Valikko

Flash-muistien myynti käy kiivaana

Muistivalmistajien liikevaihdot kasvavat matkapuhelinmarkkinoiden vetäminä. Kingston myi viime vuonna miljardin edestä flash-muisteja.


Muistivalmistaja Kingston Technology myi viime vuonna tuotteitaan maailmalla ennätyksellisen 4,5 miljardin dollarin arvosta.


Liikevaihto kasvoi 800 miljoonalla dollarilla edelliseen tilikauteen verrattuna, kertoo yhtiö tiedotteessaan. Kasvu perustui lähinnä erinomaisesti sujuneeseen flash-muistien kauppaan. Flash-muisteja käytetään esimerkiksi matkapuhelimien ja musiikkisoittimien muisteina.

Kingston on ollut mukana flash-muistien myynnissä vuodesta 2003. Sen paha kilpailija alalla on Sandisk, jonka liikevaihto viime vuonna oli 3,9 miljardia dollaria.


– Neljän ja puolen miljardin liikevaihtoon yltäminen on yhtiöllemme huikea saavutus. Kun ryhdyin yrittäjäksi David Sunin kanssa vuonna 1987, emme edes unelmoineet näin hyvästä menestyksestä, sanoo John Tu, toinen Kingston Technologyn kahdesta perustajaosakkaasta ja yhtiön nykyinen toimitusjohtaja.

Flash-muistien ohella pöytä- ja sylimikroihin suunniteltujen ValueRAM-yleismuistien sekä HyperX PC -viritysmuistien myynti sujui päättyneellä tilikaudella edellisvuotta paremmin. Myös palvelimiin ja merkkilaitteistoihin tarkoitettujen Kingston-merkkimuistien myynnissä tapahtui vuonna 2007 erittäin positiivinen hyppäys ylöspäin.

Kingston Technology aloitti toimintansa yhden muistikampamallin tuotannolla ja myynnillä vuonna 1987. Nykyisin yhtiön tuotevalikoimassa on yli 2000 nimikettä. Muisteja löytyy tietokoneisiin ja tulostimiin. Sen lisäksi on erilaisia usb-muisteja sekä digitaalisiin pienlaitteisiin, kuten älypuhelimiin, digi- ja videokameroihin sekä mp3-soittimiin, tarkoitettuja muistikortteja.


Kingston ylitti miljardin dollarin vuosimyynnin tilikaudella 1995, kahden miljardin myynnin tilikaudella 2004 ja kolmen miljardin myynnin tilikaudella 2005.


Sandisk kertoi kuukausi sitten pidetyssä sijoittajatapaamisessaan matkapuhelimien muistien nousseen viime vuonna sen suurimmaksi tuoteryhmäksi.

Muistien käyttö ja koot kasvavat kokoajan. Muistivalmistajien tulokset sen sijaan ovat paineessa, sillä muistien hinnat ovat laskussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    4. 4

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    5. 5

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    6. 6

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    7. 7

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    10. 10

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    4. 4

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    5. 5

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    6. 6

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    9. 9

      8 vinkkiä – näin nobelisti kääntäisi Suomen talouden nousuun

    10. 10

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Pankkitili suljettiin yllättäen – yrittäjän bisnes loppui kuin seinään

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    9. 9

      Satolla rutkasti asuntoja tyhjillään – vuokrasta voi saada alennusta: ”Ei tarvinnut edes neuvotella”

    10. 10

      Kommentti: Mikä asuntopula? Asuntoja makuutetaan tyhjillään – ja siihen on syynsä

    11. Näytä lisää