Sonera soittaa takaisin

Sonera ottaa keväällä käyttöön takaisinsoittopalvelun. Ruuhka-aikoina asiakkaat voivat jonottamisen sijaan jättää soittopyynnön.


Sonera muuttaa kuluttaja-asiakaspalvelun palvelumalliaan toukokuusta lähtien. Muutoksella pyritään minimoimaan jonotusta ja puheluiden edelleenohjauksia sekä ottamalla vähitellen keväällä käyttöön takaisinsoittopalvelun.

– Asiakkaille tärkeintä on saada nopeaa, luotettavaa ja henkilökohtaista palvelua ja he ovat valmiit maksamaan siitä. Takaisinsoittopalvelumme ansiosta asiakkaan ei tarvitse enää ruuhka-aikoina käyttää aikaa jonottamiseen, vaan hän voi halutessaan jättää Soneralle soittopyynnön, sanoo TeliaSoneran Suomen laajakaistaliiketoiminta-alueen asiakasyksikön johtaja Tuomas Sederholm.

Uudistuksen yhteydessä uusitaan puheluiden valikkovalinnat siten, että puhelu ohjautuu suoraan parhaalle mahdolliselle osaajalle.

Palvelunumeroihin soittaminen maksaa jatkossa normaalin paikallisverkko- tai matkapuhelumaksun verran. Myös jonottaminen on normaalihintaista.

– Esimerkiksi neljän minuutin puhelu maksaa jatkossa lanka- tai matkapuhelimesta soitettaessa parikymmentä senttiä, Sederholm sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    3. 3

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    4. 4

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    5. 5

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    6. 6

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    7. 7

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    8. 8

      ”Ei ole välttämättä varaa maksaa satojen eurojen lääkkeitä ensin itse” – Kela tarttui ongelmaan

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää