Forrester: Vistalla ratkaisevat hetket suurissa yrityksissä

Tutkimusyhtiö Forrester katsoo Windows Vistalla olevan meneillään ratkaiseva vuosi, mitä tulee käyttöjärjestelmän omaksumiseen suurissa yrityksissä. Moni saattaa ohittaa Vistan kokonaan.


Forresterin mukaan Vistan käyttö suurissa yrityksissä nousi viime vuonna 6,3 prosenttiin kaikista työpöytien Windows-asennuksista. Vuonna 2008 Vista joko murtautuu laajasti yrityksiin tai sitten jää pysyvästi paitsioon, tutkimusyhtiö arvioi.

- Neljännes suuryrityksistä on aikatauluttanut Vistan tälle vuodelle, mutta ottaen huomioon hitaan aloituksen ja pienet hyödyt tuottavuudelle sekä vuodelle 2009 ajoitetun Windows 7:n, yritykset saattavat päättää käyttöönoton rajoittamisesta tai hypätä Vistan yli kokonaan, Forrester kirjoittaa.

Arvio on osa Forresterin tutkimusta, jossa käytiin läpi yli 2300 suuryrityksen 50 000 käyttäjän työpöytäsovelluksia.

Toisinaan on esitetty, että Vistan SP1-päivitys houkuttelisi monia Vistaa aikaisemmin vältelleitä yrityksiä käyttäjiksi, mutta tästä on vielä liian aikaista sanoa mitään.

Tutkimuksen mukaan Mozillan verkkoselaimen osuus oli kahdeksantoista prosenttia vuoden 2007 lopussa, eli lähes tuplasti isompi kuin vuotta aiemmin. Microsoftin IE7-selaimeen oli vaihtanut vain 30 prosenttia IE-käyttäjistä viisitoista kuukautta uuden version julkaisun jälkeen.

Flash ja Java olivat molemmat käytössä lähes sataprosenttisesti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    3. 3

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    8. 8

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    9. 9

      Haluatko jo 61-vuotiaana eläkkeelle? Katso, paljonko voit saada eläkettä

    10. 10

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    4. 4

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    5. 5

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    6. 6

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    7. 7

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    10. 10

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää