Valikko

Ennätysmäärä ruokakuponkeja jaossa

Työmarkkinoiden heikentyminen ja peruselintarvikkeiden hintojen nousu lisäävät julkisen ruoka-avun jakelua Yhdysvalloissa.
New York Timesin mukaan ruoka-apua, elintarvikkeisiin vaihdettavia ostokuponkeja, saa lokakuussa alkavan budjettivuoden aikana 28 miljoonaa amerikkalaista.

Määrä on 1960-luvulla aloitetun ruoka-apuohjelman historian suurin. Vuonna 1994 apua nauttivia oli 27,5 miljoonaa, mikä oli prosentuaalisesti suurempi osuus amerikkalaisista.

Ruokakuponkeja saavan nelihenkisen ruokakunnan vuosiansiot eivät saa ylittää 27 560 dollaria.

Kuluvalla budjettikaudella niitä saavien lukumääräksi arvioidaan 27,8 miljoonaa, ja viime vuonna kuponkeja sai 26,5 miljoonaa amerikkalaista.

– Ruoka-apua haetaan kun työpaikka menetetään tai ansiot vähenevät tehtyjen työtuntien vähentyessä, apuohjelmasta vastaavan toimiston johtaja Stacy Dean totesi New York Timesille.

Deanin mukaan avun saajien määrä nousi viime joulukuussa ennätykseen 14 osavaltiossa. Esimerkiksi Michiganissa joka kahdeksas asukas on jo ruoka-avun piirissä. Asun saajien määrä kasvoi viime vuoden mittaan 40 osavaltiossa.

Bensiinin ja peruselintarvikkeiden hinnat ovat nousseet jyrkästi samaan aikaan kun pienituloisimpien amerikkalaisten tulot ovat supistuneet tai polkeneet paikallaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    9. 9

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää