Valikko

Kiinan QQ pesee Facebookin mennen tullen

Aasialaisista yhteisöpalveluista suosituin on kiinalainen QQ. Se on erittäin kannattava ja sen rekisteröintimäärät ylittävät muut palvelut moninkertaisesti.


Yhdysvaltalaisten yliopisto-opiskelijoiden keskuudesta liikkeelle lähtenyt Facebook ei voi kuin kateellisena seurata vierestä kiinalaista QQ-yhteisöpalvelua.

Facebookiin rekisteröityneiden käyttäjien määrä on yli 60 miljoonaa. Määrä on vain viidesosa QQ:n rekisteröidyistä tunnuksista. QQ on kiinalainen 1990-luvun lopulla perustettu pikaviestinpalvelu, joka on laajentanut toimintansa myös sosiaalisen verkostoitumisen verkkosivustoksi.

Aasian markkinoilla konsultoivan plus8star-yhtiön toimitusjohtajan Benjamin Joffen mukaan QQ:ssa on 300 miljoonaa aktiivista tunnusta. Määrä ylittää sadalla miljoonalla kiinalaisten internetin käyttäjien määrän, joten palvelun käyttäjillä on oltava useita eri tunnuksia.

Kävijämäärän lisäksi QQ:lla on erittäin kannattava. Sitä pyörittävän Tencent-yhtiön tilinpäätöksen mukaan verkkopalvelu teki 523 miljoonan Yhdysvaltain dollarin liikevaihdolla 224 miljoonan dollarin tuloksen. Facebook teki puolestaan 50 miljoonan dollarin tappiot.

Hongkongissa listattu Tencent
on pörssiarvoltaan 11 miljardin dollarin arvoinen. Facebookin hinnaksi on arvioitu jopa 15 miljardia dollaria.

QQ:n liikevaihdosta 66 prosenttia tulee digitaalisista tuotteista, 21 prosenttia matkapuhelinpalveluista ja 13 prosenttia verkkopalvelun mainoksista. Joffen mukaan QQ:n menestys kertoo myös siitä, että Facebookilla on hyvät mahdollisuudet tehdä hyvää liiketoimintaa digitaalisilla tuotteilla.

Digitaalisia tuotteita ovat esimerkiksi erilaiset hahmot ja esineet, joita voi ostaa omille verkkosivuilleen.

QQ on Alexa-verkkomittauksen mukaan Kiinan toiseksi suosituimmat internet-sivut. Ykkösenä on kiinalainen hakukoneyhtiö Baidun sivut. Facebook on Yhdysvaltain seitsemänneksi suosituin sivusto. Sen edellä on muun muassa Myspace, jossa rekisteröityneitä käyttäjiä on yli sata miljoonaa.

QQ:n lisäksi Aasiasta löytyy myös korealainen Cyworld ja japanilainen Mixi, jotka molemmat ovat suuria aasialaisia yhteisöpalveluja, jotka tekevät voitollista tulosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää