Valikko

Rahamyllerrys syö työpaikkoja

Rahamarkkinoiden myllerrys tuhoaa lähikuukausina maailman rahakeskuksista kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Finanssialan keskusliitossa ei uskota suomalaisten työpaikkojen olevan vaarassa.
Tuoreimmat madonluvut luki maanantaina Britannian elinkeinoelämän liitto CBI (Confederation of British Industry).

CBI:n pääekonomisti Ian McCafferty puhui vakavasta kriisistä, joka on alkuvuodesta vain pahentunut, BBC kertoi.

Tutkimuksen mukaan talouden hidastuu Britanniassa edelleen finanssikriisin seurauksena. Esimerkiksi pankkialalla kannattavuus heikentyy, ja pankit ovat karsineet työpaikkoja reilulla kädellä. Työntekijöiden määrä väheni nopeinta tahtia sitten syyskuun 2000.

Tutkimukseen vastanneista yritysten edustajista neljännes kertoi vähentäneensä alan työpaikkoja kolmen kuukauden aikana. Luku on korkein maaliskuun 2003 jälkeen. Alan työllisyyden ennustetaan lähikuukausien aikana yhä heikkenevän.

Johtaja Kaija Erjanti Finanssialan keskusliitosta sanoo, ettei Suomessa ole tiedossa vastaavaa työpaikkakatoa.

– Finanssialan rakenne on meillä erityyppinen. Valtaosa henkilöstöstä toimii pankki- ja vakuutusalan tehtävissä ja vähittäispankkitoiminnassa eli yksityishenkilöiden ja pk-yritysten palveluihin liittyvissä tehtävissä.

Erjanti korostaa, että Suomessa toimivat pankit ovat yleispankkeja, jotka toimivat monilla alueilla eivätkä keskity vain valuutta- ja osakemarkkinatoimintaan. Esimerkiksi Lontoon Cityn keskittymässä on maailmanlaajuisia toimijoita, joita ei ole Suomessa lainkaan.

Rakenne selittää osan eroavaisuuksista, osan Suomen pieni markkina.

– Suomen markkinoilla toimijat ja finanssikriisin vaikutukset ovat huomattavan paljon pienempiä, Erjanti sanoo.

Tilanne Suomessa on Erjantin mukaan jopa päinvastainen kuin Britanniassa: pankkiväki eläköityy, ja nyt haetaan uutta henkilöstöä ja sukupolvea.

Kotoinen pankkikriisi 1990-luvun alussa vähensi alan työpaikkoja useiksi vuosiksi. Voisi siis ajatella, että Suomessa radikaaleimmat vähennykset ovat jo tapahtuneet.

Esimerkiksi Yhdysvaltain keskuspankki Fed pyrkii ottamaan selkoa Suomen, Ruotsin ja Norjan tavasta hoitaa 1991–1993 kestäneen pankkikriisin seurauksia. Fed tutustuu pohjoismaisten keskuspankkien selviytymisstrategiaan oman finanssikriisinsä ratkaisumahdollisuutena, kertoi Daily Telegraph -lehti maanantaina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    10. 10

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    4. 4

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    7. 7

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    10. 10

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää