Microsoft uskoo kiinalaiseen 3G:hen

Microsoft odottaa sen ohjelmistoilla varustettujen matkapuhelimien myynnin kaksinkertaistuvan Kiinassa tänä vuonna. Kasvua odotetaan tulevan kasvavasta kiinnostuksesta internetin käyttöön matkapuhelimella, kun Kiinassa avataan 3G-verkot.


Microsoftin ohjelmilla varustettuja matkapuhelimia myytiin viime vuonna Kiinaan kaksi miljoonaa kappaletta, mikä on kymmenen prosenttia ohjelmistojätin maailmanlaajuisesta puhelinmyynnistä.

– Microsoftin toimitukset Kiinaan käytännössä kaksinkertaistuivat viime vuonna. Tänä vuonna tähtäämme yli kaksinkertaistamaan toimituksemme, Microsoftin matkapuhelinliiketoiminnan johtaja Benjamin Tan sanoo Reutersin puhelinhaastattelussa.

Microsoftilla on oma käyttöjärjestelmä matkapuhelimiin. Sitä käyttää joissakin älypuhelinmalleissaan muun muassa korealainen Samsung, yhdysvaltalainen Motorola ja taiwanilainen HTC. Microsoftin käyttöjärjestelmällä varustettu matkapuhelin on tulossa ensi syksynä myös ruotsalaisjapanilaiselta Sony Ericssonilta.

Nokia on ainoa matkapuhelinvalmistaja, joka ei käytä Microsoftin käyttöjärjestelmää omissa matkapuhelimissaan. Nokian älypuhelimet toimivat Symbianin käyttöjärjestelmällä.

Kiinan matkapuhelinmarkkinoiden odotetaan kasvavan 323 miljoonaan puhelimeen vuonna 2011, kertoo pekingiläinen tutkimusyhtiö Analysys International. Viime vuonna Kiinassa myytiin 149 miljoonaa matkapuhelinta.

Tan uskoo Kiinan tulevien 3G-verkkojen olevan merkittävä laukaisija uudenlaisten matkapuhelinsovelluksien kehittymiselle Kiinassa. Hänen mukaansa kiinalaiset ottavat muita maita nopeammin käyttöön uudempaa matkapuhelintekniikkaa. Syynä on se, että useimmille kiinalaisille uudet nopeammat matkapuhelinyhteydet ovat itsestäänselvyyksiä, koska heillä ei ole kokemusta hitaista yhteyksistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    7. 7

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    8. 8

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    7. 7

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    8. 8

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää