Stubb korvaa Kanervan

Kokoomus valitsi tiistaina potkut saaneen Ilkka Kanervan tilalle uudeksi ulkoministeriksi Alexander Stubbin.


Kokoomuksen eduskuntaryhmä asettui Stubbin kannalle kokouksessaan tiistaina aamupäivällä. Kokoomus päätyi vaihtamaan ulkoministeriä Ilkka Kanervan poliittisen uskottavuuden murennuttua tekstiviestikohuun.

Kanerva oli lähettänyt parisataa viestiä "erotiikkatanssija" Johanna Tukiaiselle. Tiistaina ilmestynyt Hymy-lehti julkaisi viesteistä parikymmentä.

Kanervaa tähän saakka tukenut Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ilmoitti, että Kanervalla ei ole enää edellytyksiä jatkaa hallituksessa.

Katainen kertoi käyneensä Kanervan kanssa maanantai-iltana perusteellisen keskustelun.

Stubb toimii Euroopan unionin parlamentin jäsenenä, ja häntä pidetään etenkin EU-asiantuntijana.

– Minulla on täysi luottamus hänen ammattitaitoonsa, Katainen luonnehti Stubbia.

Stubb tunnetaan muun muassa Nato-jäsenyyden kannattajana. Kataisen mukaan Kokoomuksen Nato-linja ei muutu ulkoministerinvaihdoksen myötä.

– Kokoomuksen Nato-linja on se, mikä se on, Katainen sanoi ja ilmoitti "järkevän ihmisen" ottavan huomioon sen tilanteen, jossa toimii.

Stubb itse ilmoitti, että EU-parlamentin jäsenen ja ulkoministerin roolit ovat täysin erilaiset. Hän sanoi myös odottavansa "täysin mutkatonta" yhteistyötä presidentti Tarja Halosen kanssa.

Stubb nimitetään ulkoministeriksi presidentinesittelyssä perjantaina.

Stubbin paikalle EU-parlamenttiin nousee entinen kansanedustaja Sirpa Pietikäinen. Hän sijoittui 2004 eurovaaleissa Kokoomuksen ensimmäiseksi varaedustajaksi noin 30 000 äänellään. Pietikäinen vetäytyi eduskuntavaaleista 2003 jäätyään kiinni rattijuopumuksesta.


  • Kanerva kaatui

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Valinnanvapautta alettiin kokeilla tänään Jyväskylässä – 174 vaihtoa ensimmäisen 8 tunnin aikana

    4. 4

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    5. 5

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    6. 6

      Bild: Kreikka tarvinnee ”kaksinumeroisen miljardisumman”

    7. 7

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    10. 10

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    5. 5

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    8. 8

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    9. 9

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    10. 10

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää