Saunalahtikin maksullistamassa paperilaskun

Soneran jouduttua Kuluttajaviraston hampaisiin maksullisesta paperilaskustaan, on ehkä yllättävää, että myös Elisan omistamalla Saunalahdella on samantapaisia aikeita.


Merkittävänä erona on kuitenkin Tietokone-lehden mukaan se, ettei Saunalahti kaavaile maksullisen paperilaskun tuputtamista nykyisille asiakkaille. Lisähintainen paperilasku koskisi vain uusia asiakkaita, joille tarjottaisiin oletusarvoisesti sähköistä maksamistapaa.

Sonera on huhtikuun alusta ryhtynyt laskuttamaan euron jokaisesta lähettämästään paperisesta laajakaistalaskusta. Elisalla polemiikkia on seurattu yllättyneinä.

Elisan tuotejohtaja Panu Lehti sanoi Tietokone-lehdelle, että maksullisia laskuja on kaavailtu jo kauan, ja että hinnaksi olisi tulossa 0,95 euroa. Soneran toimia puolustaneen Lehden mukaan paperilasku tulee operaattoreille kalliiksi.

Saunalahti ei ole tehnyt lopullista päätöstä lasku-uudistuksen toteuttamisesta. Sonera puolestaan ei pyörtänyt päätöstään laskujen maksullistamisesta edes julkisen arvostelun jälkeen.

Sinänsä paperista luopuminen lienee hyväksi muun muassa ympäristölle. Mutta Kuluttajavirasto on Soneran tapauksessa ihmetellyt, miksi kuluttajille tarjotaan keppiä porkkanan sijaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Ekonomisti löi huutomerkin luottamuslukuihin – ”Kasvukausi käsillä”

    10. 10

      New York Times: Yhdysvaltojen talous ei kasva Trumpin lupaamaa tahtia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    8. 8

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    9. 9

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    10. 10

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää