VVO ja Sato hamuavat Avaran asuntoja

VVO ja Sato kertoivat tänään tehneensä tarjouksen osasta kilpailijansa Avaran eli YH-Suomen osakkeita. VVO:n toimitusjohtajan Olli Salakan mukaan VVO:ta ja Satoa kiinnostaa kilpailijayhtiönsä vuokra-asuntokanta. Tarjouksen arvoa osapuolet eivät halua vielä paljastaa.


Vuokrataloja omistavat ja asuntoja rakennuttavat VVO ja Sato tekivät yhteistarjouksen Lahdelle, Vantaalle, Hyvinkäälle ja Kemille kaupunkien omistamista Avara Suomen osakkeista.

Kaupunkien yhteenlaskettu omistus on 41,9 prosenttia Avaran osakekannasta ja 59,3 prosenttia äänivallasta.


VVO:n toimitusjohtajan Olli Salakan mukaan VVO ja Sato päätyivät tekemään tarjouksen kilpailijastaan sen jälkeen, kun he kuulivat kaupunkien halukkuudesta myydä Avaran osakkeita.

– Me halusimme ilmaista, että mekin olisimme halukkaita hoitamaan vastuullisesti tätä epäsuorasti hallittua asuntokantaa, Salakka kertoo Taloussanomille.


Aiemmin tällä viikolla kaupungit kertoivat saaneensa tarjouksen turkulaiselta Reale-yhtiöiltä. Etelä-Suomen Sanomien mukaan esimerkiksi Lahdessa kaupunginvaltuusto ottaa kantaa tarjoukseen jo ensi maanantaina.

Tarjoushintaa Salakka ei halua vielä paljastaa, koska muitakin ostajia on liikkeellä.

Salakan mukaan VVO:ta ja Satoa kiinnostaa etenkin Avaran vuokra-asuntokanta. Avara Suomella on myös isännöintitoimintaa ja asuntorakennuttamista.

Jos kaupungit hyväksyvät VVO:n ja Saton yhteistarjouksen, osakepotin omistusta varten perustettaan Salakan mukaan todennäköisesti yhteisyritys.

Mitään päätöksiä Avaran kohtalosta tai omistusstrategiaa Sato ja VVO eivät ole ehtineet tehdä, koska tarjouksen tekemiseen oli käytettävissä vain lyhyt aika.

– On ennenaikaista miettiä omistusstrategiaa, sillä tämähän menee kunnalliseen päätöksentekoon. Esimerkiksi Lahden kaupunki on ilmoittanut, että osakkeista on useita tarjouksia.

Salakan mukaan VVO ja Sato päätyivät yhteistarjoukseen, koska yhtiöt halusivat hajauttaa riskiä.

– Myytävästä tavarasta on vain vähän tietoa. Meillä on käytössämme vain virallinen tilinpäätös.

Avaran toimitusjohtaja Perttu Liukulle VVO:n ja Saton tarjous tuli yllätyksenä.

– Tiedän tosin, että firman ympärillä on ollut ostohalukkuutta, sanoo Liukku ja toteaa myynnin olevan omistajien asia.

Liukku arvioi, että kahden suuren kilpailijan omistus saattaisi vähentää kilpailua alalla.

– En osaa sanoa nyt vielä miten, kun tämä on niin uusi asia. Jos meitä on kolme suurta ja sitten kaksi suurimpaa tekee tarjouksen kolmannesta, niin kyllähän se kilpailua vähentää, Liukku sanoo.

Liukku itse omistaa 3,5 prosenttia yhtiöstä. Suurin Avaran omistaja oli viime kesäkuun lopun tilanteen mukaan Fennia-ryhmä, joka omisti Avarasta 21,2 prosenttia. Muut suuret omistajat olivat Lahti, Vantaa ja Hyvinkää. Suuriin omistajiin kuuluu myös OP-Henkivakuutus, joka omistus Avarasta oli 5,4 prosenttia.

Liukun mukaan Avaran liikevaihto viime vuodelta oli 175 miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja oli reilut kymmenen miljoonaa euroa.

Vuokra-asuntoja Avara omistaa nettisivujensa mukaan noin 8400. Lisäksi konsernin osakkuusyhtiöiden omistuksessa on 11 200 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa. Avara rakennuttaa vuosittain noin tuhat uutta asuntoa.

VVO:lla vuokra-asuntoja on 38 000 ja Satolla 23 000.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    10. 10

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    5. 5

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    8. 8

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää