Varustamot epäilevät junatunnelia

Suomenlahdella liikennöivät varustamot epäilevät Helsinki–Tallinna-rautatietunnelihanketta. Kauan puhuttu junatunneli on vasta aikaisessa esiselvitysvaiheessa.


Toimitusjohtaja Mika Nykänen Suomen Varustamoyhdistyksestä kertoo, että junatunnelikeskustelua seurataan yhdistyksessä rauhallisin mielin.

– Se ei vaikuta millään tavalla meidän jäsenyritystemme tulevaisuudenkaavailuihin. Jos tällainen joskus kaukana tulevaisuudessa toteutuu, siihen asti pystytään aika pitkään liikennöimään aivan niin kuin tänäkin päivänä.

Nykänen pitää junatunneliprojektia ennen kaikkea haastavana ja kalliina projektina.

– Se on niin valtava investointi, että tuskin löytyy sellaista hyötylaskelmaa, joka osoittaa sen kannattavaksi. Kokemukset esimerkiksi Englannin kanaalin tunnelista osoittavat, että on äärettömän vaikea saada sellaista investointia kannattavaksi.

Säännöllinen alusliikenne Suomen ja Viron välillä toimii Nykäsen mukaan sujuvasti. Hänen mukaansa liikennerahtimäärät Helsinki–Tallinna-välillä ovat kehittyneet hyvin, ja tulevaisuuskin näyttää ihan myönteiseltä.

Jos tunnelissa kulkisi matkustajajunia, junayhteys olisi selvä kilpailija alusten tarjoamalle liikenteelle. Silti Nykänen epäilee hankkeen taloudellista kannattavuutta.

– On toinen kysymys, onko se hinnaltaan kilpailukykyinen. Jos lippujen hintojen pitäisi rahoittaa investointia, kyllähän lippujen hinnat nousevat erittäin korkeiksi. Silloin alusten tarjoamat palvelut olisivat hintakilpailukyvyltään erittäin hyvällä tasolla, edelleen.

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri korostaa, että tunneliprojektissa on meneillään vasta ”esiselvityksen esiselvitys”.

Helsingin ja Tallinnan kaupungit ovat laatimassa Euroopan unionille yhteistä avustushakemusta selvityksen tekemiseen. Sauri on työryhmän puheenjohtaja, ja ensi viikolla pidetään ensimmäinen kokous. Hakemus on tarkoitus saattaa matkaan viikoissa.

– Kaikkein ensimmäinen askel on toteutettavuusselvitys, jossa katsotaan, onko hommassa mitään tolkkua. Sen jälkeen voidaan edetä tekniseen suunnitteluun.

Helsinki–Tallinna-tunneliyhdistyksen 1997 julkistama hankeselvitys tulee Saurin mukaan osaksi aineistoa. Muuten projektin tulevaisuus on auki.

– Jos EU:n komission kaavailema Rail Baltica lähtee liikkeelle, on luonteva ajatus, että se jatkuisi tuosta lahden ali Suomen puolelle.

Rail Baltica on kauan kaavailtu ratayhteys Baltian maiden läpi Varsovaan ja Berliiniin. Suomessa on sama raideleveys kuin Venäjällä ja Baltian maissa.

– Ihan selvää on myös, että ilman Rail Balticaa tältä tunneliasialta putoaa välittömästi pohja. Ei sitä pelkästään Helsingin ja Tallinnan yhteydeksi tietenkään kannata rakentaa, se vaatii jatkoyhteyden, Sauri summaa.

Suomen ja Viron välinen meriliikenne

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    5. 5

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Ekonomin palkka 5 000 e/kk – vastavalmistuneiden palkoissa isoin hyppy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää