Valikko

Aktivisteille uusi ase Kiinassa

Toisinajattelijoiden sananvapautta rajoittava Kiinan hallitus ei osaa estää mielipiteiden laukomista mikrobloggauspalveluiden välityksellä. Ainakaan vielä.
Googlen hakutulosten ja YouTuben sensurointi sekä ulkomaisten toimittajien pidätykset eivät enää riitä Kiinan hallitukselle kriittisten mielipiteiden tukahduttamiseen.

Kiinan toisinajattelijat levittävät nyt mielipiteitään mikrobloggaamalla. Näin kertoo mikrobloggausalustojen toimitukselliseen hyödyntämiseen keskittynyt ReporTwitters-blogi.

Blogin mukaan Tiibetin tapahtumista on mahdollista saada ajantasaista tietoa kiinankielisten mikrobloggauspalveluiden, kuten Fanfoun ja Jiwain avulla.

Fanfou ja Jiwai ovat Jaikun ja Twitterin tapaisia mikrobloggausalustoja. Esikuviensa tapaan Fanfoun ja Jiwain avulla voi lähettää näppärästi lyhyitä viestejä ystäville ja maailmalle. Viestejä voi lähettää myös kännykän välityksellä.

– Toinen päivä, lisää protesteja. Mitä seuraavat kaksi viikkoa tuovat! kirjoittaa esimerkiksi nimimerkki TeamTibet Fanfoussa.

Pekingin olympialaisiin valmistautuva Kiina on tiukentanut otetta toisinajattelijoista viime viikkoina.

Tähän lienevät syynä mellakat Tiibetin pääkaupungissa Lhasassa ja kielteinen kansainvälinen huomio.

Tunnettu toisinajattelija Hu Jia, 34, tuomittiin torstaina kommunistisen puolueen arvostelemisesta kolmen ja puolen vuoden vankeustuomioon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    5. 5

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    6. 6

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    7. 7

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    8. 8

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    9. 9

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää