Valikko

Facebook lähestyy sopua syntymästään

Yhdysvaltalaisen sanomalehden mukaan yhteisösivusto Facebook on lähellä ratkaisua oikeusjutussa, joka käsittelee yhtiön syntyvaiheita.


Yhteisösivusto Facebook otti taas askeleen lähemmäs pörssilistautumista.

Sanomalehti New York Timesin mukaan Facebook on lähellä sopuratkaisua oikeusjutussa, joka on rasittanut yhtiötä jo tovin.

Bostonissa ja Kaliforniassa käytävissä oikeusjutuissa Facebookin perustaja Mark Zuckerberg kiistelee yhteisösivusto ConnectU:n kanssa siitä kumpi keksi ensin idean Facebookista.

Ulkopuolisten sijoitusten myötä Facebookin arvoksi on laskettu hurjimmillaan jopa 15 miljardia dollaria.

Lehden lähteiden mukaan oikeusjuttua Zuckerbergia vastaan ajaa kolme Harvardin yliopiston entistä opiskelijaa.

Kiista juontaa juurensa aikaan, jolloin Cameron ja Tyler Winklevossin sekä Divya Narendran perustama yhteisösivusto ConnectU palkkasi nuoren Zuckerbergin toteuttamaan deittauspalvelua Harvardin yliopistolle.

Zuckerberg kuitenkin vetäytyi projektista ja kehitteli samaan aikaan omaa ideaansa, josta tuli lopulta Facebook. Kolmikko haastoi Zuckerbergin oikeuteen ideansa varastamisesta. Zuckerberg haastoi heidät puolestaan oikeuteen epäreiluista liiketoiminnasta.

Liittovaltion tuomioistuin Kaliforniassa komensi osapuolet saman pöydän ääreen viime vuonna. Prosessista perillä olevan lähteen mukaan oikeusjuttu Facebookia vastaan on lähellä sopuratkaisua viikkojen sisällä.

Kumpikaan osapuoli ei kommentoinut oikeusjuttua lehdelle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää