Valikko

Lehtikauppias syö kuluttajan dollarihyödyn

Maksa tuplahinta mukisematta tai tee Amerikan-lehtitilauksesi itse. Nyt kannattaa toimia ja kerätä hyöty putoavasta dollarista.
Hurjasti pudonnut dollari ei näy vielä Suomessa ulkomaisten lehtien tilaushinnoissa. Amerikkalaisten lehtien tilaushinnat kirjakaupoissa ovat rutkasti korkeammat kuin lehtien omat tilaushinnat suoraan verkosta tilattuina.

– Kauppaa ei käydä päiväkohtaisten kurssien mukaan, ja siten kurssiheilahtelut eivät näy näissä hinnoissa, selvittää ostojohtaja Kristiina Rantanen Suomalaisesta Kirjakaupasta.

Suurimman hyödyn kuluttaja saa tilaamalla lehdet itse suoraan kustantajalta.

Taloussanomien esittämät hinnat on kerätty amerikkalaisten lehtien omilta verkkosivuilta. Eurohintaiset vuositilaushinnat ovat Akateemisesta kirjakaupasta ja Suomalaisesta kirjakaupasta. Stockmannin välittämät ulkomaiset lehtitilaukset kanta-asiakkaille tulevat Suomalaisen Kirjakaupan kautta. Stockmann myy vain ulkomaisten lehtien irtonumeroista.

Kahden suurimman kirjakauppaketjun välisissä ulkomaisten lehtien tilaushinnoissa voi olla tuntuvia eroja.

Esimerkiksi amerikkalainen aikakauslehti Vanity Fair maksaa Akateemisen kirjakaupan kautta tilattuna 84 euroa vuodessa. Saman tilauksen saa Suomalaisesta kirjakaupsta 57,70 eurolla. Tilaamalla itse lehden verkon kautta laskua tulee 43 dollaria eli noin 27 euroa.

Wired-lehti maksaa lähes 60 euroa kirjakaupasta tilattuna. Omalla tilauksella sen hinnaksi tulee noin 44 euroa. Myös National Geographics -lehden hinta tuplaantuu: itse tilaamalla hinta on 33 euroa.

– Pääsääntöisesti vuosikertamyynti tehdään syyskuun ja joulukuun välillä. Lehtivuosikertojen hinnat on päätetty syksyllä ja hinnoittelu perustuu näin hinnoitteluajankohdan kursseihin ja kustantajalle maksettuihin ennakkomaksuihin, jatkaa Rantanen.

Rantanen toteaa, että uudet tarjouspyynnöt hinnoitellaan tämän hetkisen tilanteen mukaan.

Hinnanlaskua ei ole odotettavissa ulkomaisten lehtien irtonumerohinnoissa. Kallis öljy syö halvan dollarin tuoman edun.

– Valitettavasti dollarin hinnanlasku ei sinällään näy, koska rahtikulut nousevat öljyn hinnan tahtiin. Käytännössä olemme vain välttyneet Kirjakaupasta.

Ulkomaisten lehtien tilaukset ovat olleet Suomalaisen Kirjakaupan hallussa. LehtiMarket Oy osti maaliskuun lopussa Suomalaiselta Kirjakaupalta julkaisujenvälitysliiketoiminnan. Liiketoiminta siirtyy LehtiMarketille 1.5. 2008.

Suomalainen Kirjakauppa on osa SanomaWSOY-konsernia kuten Taloussanomatkin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Eläkkeisiin ja työttömyystukiin historiallinen leikkaus – näin paljon se rokottaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    3. 3

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää