Valikko

Virgin-pomo: Netin puolueettomuus on paskapuhetta

Jos BBC ei halua maksaa nopeista yhteyksistä, yhtiö voi tippua hitaalle "bussikaistalle", Virgin Median toimitusjohtaja varoitti.


Kiista nettiliikenteen tasa-arvoisuudesta sai taas uuden vivahteen Britanniassa.

Maan toiseksi suurimman nettioperaattorin, Virgin Median, toimitusjohtaja Neil Berkett kertoo Television-aikakauslehden haastattelussa, että yhtiö haluaa tarjota huippunopeita yhteyksiä sellaisille palvelun- ja sisällöntarjoajille, jotka ovat valmiita maksamaan niistä.

– Tämä juttu nettiliikenteen puolueettomuudesta on paskapuhetta, Berkett sanoo.

Laajakaistabisneksestä kasvua etsivän Virginin toimitusjohtaja ei lämpene idealle, jonka mukaan operaattoreiden tulisi välittää liikennettä tasapuolisesti kaikille osapuolille.

Berkettin mukaan Virgin käy keskusteluja muun muassa pelifirmojen kanssa siitä, miten he voisivat tavoittaa Virginin asiakkaita tehokkaammin.

Haastattelussa Berkett myöntää, että maksuhaluttomat julkisen palvelun yhtiöt, kuten BBC, saattavat päätyä "bussikaistalle".

Toisaalla samassa haastattelussa Berkett arvioi, että Iso-Britannian hallitus suhtautuu myötämielisesti liiketoimintamalleihin, joissa laajakaistan nopeus vaihtelee kohteen mukaan.

Yhdysvalloissa kiista nettiliikenteen puolueettomuudesta on hiertänyt operaattoreiden, sisällöntuottajien ja käyttäjien välejä jo pitkään.

Helmikuun lopussa Yhdysvaltojen viestintäkomissio FCC:n johtaja Kevin Martin varoitti operaattoreita nettiliikenteen blokkaamisesta.

Britannian televiranomainen Ofcom ei ole ottanut juuri kantaa nettiliikenteen puolueettomuuteen.

Berkettin mukaan Virgin voi välttää "tyhmäksi putkeksi" muuttumisen pitämällä huolen verkkonsa edistyksellisyydestä.

Tänä vuonna yhtiö suunnittelee käyttävänsä verkkouudistuksiin 600 miljoonaa puntaa eli noin 763,5 miljoonaa euroa.

Berkett ennustaa, että tämän vuoden lopussa 70 prosentilla asiakkaista on 50 megabittiä sekunnissa siirtävä yhteys.

Virginillä uskotaan vahvasti erityisesti tilausvideopalveluiden kasvuun. Yhtiö kellotti viime vuoden kolmen viimeisen kuukauden aikana yli 33 miljoonaa katselukertaa.

Virgin Medialla on 3,41 miljoonaa laajakaista-asiakasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      Kuka eläkemuutoksen maksaisi? ”Kaikki tulevat sukupolvet häviäisivät”

    6. 6

      Bensa halpeni ja diesel kallistui

    7. 7

      ”En voi uskoa sellaiseen elämään, jossa ihmiset ovat syrjäytettyjä” – nobelisti Holmström haluaa ihmiset töihin

    8. 8

      ISTV:n Nobel-studio: Tällaiset juhlat Bengt Holmströmiä odottavat Tukholmassa

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      Yksi asia sai Nordean uskomaan kasvuun: ”Se ratkaiseva tekijä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    8. 8

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää