Valikko

Wahlroos jättää konsernijohtajan tehtävät

Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos jättää konsernijohtajan tehtävät ja siirtyy vuoden kuluttua yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi.
Finanssikonserni Sammon uudeksi konsernijohtajaksi on nousemassa yhtiön kakkosmies Kari Stadigh.

Sammon hallituksen puheenjohtajan paikka vapautuu ensi vuonna. Nykyinen puheenjohtaja Georg Ehrnrooth on ilmoittanut, ettei hän ole enää käytettävissä vuoden 2009 yhtiökokouksessa.

Björn Wahlroos on toiminut Sammon konsernijohtajana ja hallituksen jäsenenä vuodesta 2001 lähtien.

Sammon sijoittajasuhteista ja konserniviestinnästä vastaava johtaja Jarmo Salonen sanoo, ettei Wahlroos ole vetäytymässä sivulle yhtiön käytännön johtamisesta.

– Ei todellakaan ole mistään vetäytymisestä eikä väsymisestä kysymys. Wahlroos ottaa varmasti aktiivisen roolin hallituksen puheenjohtajana.

Konsernijohtajan tehtävistä luopuminen johtuu Salosen mukaan siitä, että hallituksen puheenjohtajan paikka on vapautumassa.

Salonen sanoo, että suunnitelmat ylimmän johdon vaihdoksista ovat olleet valmisteilla jonkin aikaa.

– Asiasta on puhuttu yhtiön hallituksessa ja tästä on kerrottu suuremmille omistajille. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    5. 5

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    6. 6

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    7. 7

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    8. 8

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui betonille?

    9. 9

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää