Valikko

Hiphoppari ei halua Pirate Baylta rahaa

Tukholma - Pirate Baylta vahingonkorvausta vaativa Ifpi on kokenut pienen takaiskun. Suomalaistaustainen hiphoppari Max Peezay eli Tom Piha on ilmoittanut, ettei hän halua olla mukana äänitealan edunvalvojan korvausvaatimuksissa. Pirate Bayn tukijaksikaan hän ei silti lupaudu.


Äänitealan etuja Ruotsissa valvova Ifpi joutuu päivittämään Pirate Baylle osoittamaansa korvausvaatimusta. Alunperin korvauksia vaadittiin parinkymmenen äänitteen luvattomasta levityksestä, mutta nyt ainakin yksi artisteista haluaa joukosta omansa pois.

Hiphoppari Max Peezay eli suomalaistaustainen Tom Piha ei halua Ifpin käyvän oikeutta piraatteja vastaan - ei ainakaan niin, että hänen nimensä on pelissä mukana. Svenska Dagbladet -lehden mukaan Piha ei ole ennen vaatimuksen esittämistä saanut Ifpin taholta minkäänlaista yhteydenottoa, joten hän ei ole oikeastaan edes lupautunut vaatimaan piraateilta mitään.

Pihan mukaan levymyynti ei ole hänelle merkittävä tulonlähde erilaisiin live-esiintymisiin verrattuna. Lehtihaastattelussa hän kritisoi lisäksi Ifpin laskutoimituksia, joihin Pirate Baylle esitetty korvausvaatimus perustuu. Hän ei myöskään usko, että Pirate Bayn tuomitseminen pysäyttäisi tiedostovaihdon.

Vaikka Piha kieltäytyy tässä yhteydessä vaatimasta Pirate Baylta mitään, hän ei omien sanojensa mukaan halua lukeutua mainitun verkkopalvelun tukijoukkoihinkaan. Piha sanoo, että hän"ei tiedä mitään Pirate Bayn toiminnasta tai motiiveista", eikä häntä kiinnosta sekään, miten Pirate Bayn lopulta käy.

Kiinnostuitko Ruotsin tapahtumista?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    3. 3

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    4. 4

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    5. 5

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    8. 8

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    9. 9

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    10. 10

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää